Menu
Täällä on eri aikakaudelta pikkuiset "tuhmat" eli seksiä sisältävät tarinat, ettei kukaan ainakaan "vahingossa" näitä lue. Seksiä sivutaan muissakin tarinoissa, mutta "kiltisti" eli niissä ei mennä itse asiaan, ainakaan kerronnassa.
PIILOSILLA
Kuten alussa mainitsin että tytöt kiinnosti jo varsin nuorena, ja sitä oli jopa meidän leikeissä. Meillä n.13-14 vuotiailla tytöillä ja pojilla oli tapana kokoontua iltaisin koulunpihalle. Pojat pelasi jalkapalloa tai vain juttelivat keskenään, tytöt enimmäkseen vain juttelivat keskenään, joskus pelasivat omia pelejään, Jotkut tytöt halusivat olla piilosilla, pyysivät myös meitä poikia mukaan. Suurin osa pojista torjui ajatuksen,- ei me, ne on tyttöjen juttuja -. Mutta oli meissä pojissa muutama rohkeitakin ja uskalsimme lähteä tyttöjen juttuihin mukaan, emme pelänneet että meidän miehisyys siitä kärsii, paremminkin me arvelimme että siitä voisi jotain hyvää seurata. Minä olin siis yksi rohkeista ja läksin leikkiin mukaan. Kun oli syksyinen niin ilta oli pimeä. Kouluun oli tullut uusi tyttö, vastikään kylälle muuttaneesta perheestä. Hän tuli minun luo ja ehdotti menemistä samaan piiloon, sellaiseen mistä meitä ei varmasti löydetä. Ihmetteli miksi, mutta ei kysynyt, vaan suostuin ehdotukseen. Me menimme piiloon alueelle, minne ei saanut mennä. Tyttö oli erittäin kaunis, ja varmaankin ihastunut minuun, niin ainakin toivoin koska olin itse häneen.
Heti piiloon päästyään tyttö laittoi kätensä minun kaulalle, ja pussasi niin maanperusteellisesti ja minä oli heti täysillä hommassa mukana. Tyttö tarttui sitten ranteestani ja työnsi käteni housuihinsa, siihen tavaranpäälle, ja käski helliä sitä. Enhän minä siitä touhusta, en värkistä ollut minkäänlaista tietoa, joten en tiennyt mitä tehdä. Olin aikaisemmin onnistunut kopaisemaan joidenkin tyttöjen värkkiä, mutta se oli ollut tyttöjen puolelta vastahakoista, ja nopeasti ohi mennyt tapaus. Tämä oli uutta, että tyttö oli aloitteen tekijä, ja jopa opasti tekemään ..jotain? Kun ei alkanut tapahtua mitään, niin tyttö kuiskasi korvaani...ohjeita. Siitähän se homma alkoi lutviutua ja värkki tulla tutuksi ja märäksi. Tyttö aukaisi housuni ja työnsi kätensä housuihin ja hoiteli uloketta. Tyttö tiesi milloin on hyvä aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen joten hän otti käteni pois housuistaan ja nousi seisomaan, riisuen alushousunsa ja tuli naamani eteen levittelemään värkkiään ja sanoi. Näkyykö mitään pimeässä, ja kysyi sitten, oletko nussinut milloinkaan, en ole, vastasin. Tyttö siihen,- kohta olet ja kaivoi puseronsa taskusta kortsun, laittoi sen kaluni päälle, ja asettui itse selälleen nurmikolle, levitti jalkansa ja sanoi, tule päälleni. No minä menin, tytön otti kalustani kiinni ohjaten sen oikeaan paikkaan, ja sanoi työnnä sisään, otti sitten pakaroistani kiinni ja sanoi- pumppaa edestakaisin. Siitä ei tullut mitään maratonsuoritusta, eikä tyttö ollut pahoillaan pikapanosta vaan sanoi, heitä se kortsu kyrvästäs lepikkoon ja tule nuolemaan, niin pääset kunnolla vitun makuun. sanoin, mitä, Tyttö -no minun vittua tietenkin nuolemaan. Asetuin mahalleen tytön jalkojenväliin ja nuolin tytön antamien ohjeiden mukaisesti, ime sitä nipukkaa ja kielellä "kutittele" niin kauan kunnes minä saan. Tuon tiesin mitä "saan" tarkoittaa, olin kuullut sen vanhemmilta pojilta ja miehiltä. No ei sinä kauan tarvinnut imeskellä eikä kutitella kun tyttö jo sai. Siitä olin satavarma ettei tyttö ollut ensimmäistä, eikä toistakaan kertaa asialla, hänellä oli homma erittäin hyvin hallussa. Ei tietoa mistä tyttö oli oppinsa saanut. Mukava lisuke se kuitenkin oli "leikkeihin", eikä mieltäni siitä pahoittanut. Muu porukka huuteli meitä mutta ei me välitetty heistä, koska olimme varmassa piilossa, naapuri talon ladontakana, jonne oli matkaa koululta sen verran että tiesimme saavamme olla rauhassa. Piilosia me ei enää oltu sen kerran jälkeen, Mutta siellä piilopaikassa kävimme vielä pari kertaa sinä syksynä, ja samat hommat. Sitten tyttö läksi, eli tytön perhe muutti pois kylältä. Ei tiedetty minne. Vuosia myöhemmin siskoni kertoi tytöltä tulleesta kirjeestä, Kirje oli ollut osoitettu minulle, se oli tullut sinä syksynä kun he muuttivat pois kylältä, äitini oli lukenut kirjeen ja repinyt sen, ja kieltänyt kertomasta siitä minulle.
Mutta tästä se homma alkoi ja sitä oli saatava lisää. Minulla oli onni, sitä kai se oli, että niitä uusia tilaisuuksia alkoi tulla voisko sanoa ihan itsestään, joskus jopa ruuhkaksi asti ja pyrin kuitenkin käyttämään kaikki tilaisuudet, mutta en aina siinä onnistunut ja joudun pahoittamaan muutaman tytön mielen.
JUHANNUS
Tämä tapaus sijoittuu n. 2 vuotta myöhempään noista piilosilla ajoista. Talvi tuli ja meni. Koulu oli päättynyt, oli juhannusaatto. Olimme serkkupojan kanssa valmistautuneet juhannusjuhliin viinipulloin, jotka meille toi kylän postinjakaja, postipoika kuten heitä silloin kutsuttiin, mutta tämä meille tuonut "postipoika" oli jo vanha mies, hän oli tuonut aiemminkin meille viiniä pyydettäessä. Me menimme juhannusjuhla paikalle ja siellä joenrannalle ryypiskelemään viinejämme. Meidän luo tuli Pera jonkun tytön kanssa, molemmat olivat humalassa. Siinä sitten joen rannalla aikamme istuttiin ja ryypiskeltiin viinejämme, välillä Pera tarjosi pontikkaa ja me maistelimme sitäkin. Niinhän siinä sitten kävi että Pera sammui, tyttö yritti sitä herätellä, mutta ei siinä onnistunut ja tokaisi, on siinä minulla naimakaveri, ei tuo nyt pysty mihinkään. Minä kun oli itsekin humalassa kysyin tytöltä, naimaanko meinasia. Tyttö vastasi, sitä vartenhan se toinen reikä vitussa on. Minä vastasin siihen, kyllä minä voin tuurata Peraa jos kelpaan. No mikä ettei, minne mennään, minä siinä mieti, niin serkkupoika sanoi menkää tuonne siilinmäkeen, siellä on hyvät mättäät. Tyttö sanoi siihen, no sinne ja heti, ennen kuin sinäkin sammut. Me läksimme tytön kanssa kävelemään sinne mäelle, serkkupoika jäi rantaan Peran juomia juomaan. Matkalla tyttö kysyi ikääni, laitain parivuotta bonusta ikääni, siihen tyttö, ei sillä iällä ole niin merkitystä jos homma hoituu ja jutteli koko matkan härskejä. Mäelle päästyämme etsimme sieltä hyvän paikan ja asetuimme siihen tietysti heti makuulle, Riiuin tytön alushousut ja heitin oma housut myös pois. Tyttö tälläytyi siihen sellaiseen asentoon, että ei kun anna mennä. Mutta koska olin päissäni niin siitä johtuen kaluni ei ollut nainti kunnossa, uskoisin että se johtui humalastani. Kun siinä aikani nyhräsi, eikä siitä tullut mitään. Niin tyttö sanoi, vaihdetaan paikkoja. No me vaihdoimme, Minä rupesin siihen selälleni ja tyttö polvilleen viereeni kaluani hoitelemaan, kun se ei käsipelillä alkanut virkoamaan niin hän kyyristyi ja otti sen suuhunsa, ja a vot, sehän virkosi ja tyttö asettui päälleni hajareisin kontalleen, laittoi kaluni vittuunsa ja alkoi touhuta, Nyt se kesti jo mukavasti ja tyttökin taisi tykätä. Kun hommat oli hoideltu niin kävelimme takaisin joenrantaa jossa Pera ja serkkupoika vetelivät sikeitä, me ei heidän uniaan häiritty vaan läksimme juhannusta juhlimaan, saimme ostettua kylältä pullon pontikkaa, niin mikäs siinä juhliessa, Kävimme aamuyöllä myös mäellä uudestaan naimassa. Aamulla menimme sitten rannalle jossa pera ja serkkupoika olivat jo hereillä ja naukkailivat viimeisiä tippoja pontikkaa. Kun Pera oli kävely kunnossa niin hän läksi tytön kanssa peran asunnolle, Peralla oli pontikka varasto siellä. Ja me serkkupojan kanssa suuntasimme myös kotia kohti.
BAARIN NAAPURI
Työväentalon vieressä oli mökki, jossa asui Rakel poikansa Tapion kanssa, Tapion isästä tiedettiin sen verran, että hän oli ilmestynyt jostakin kylälle rengiksi, varmaankin joku kulku ukko. Kun se oli saanut tietää Rakelin olevan raskaana, niin oli häipynyt kylältä vähin äänin. Tapio oli koulussa halveksittu ja kiusattu poika, ja nimenomaan opettajien taholta, me oppilaat ei tämmöisiin asioihin kiinnitä huomiota, onko isää vai ei. Minä en tykännyt silloin enkä tykkää vieläkään että köyhää sorretaan. Olin Tapion kavereita ja hänen äidin Rakelin kanssa olimme ystäviä. He eivät esittäneet mitään, olivat fiksuja oikeita ihmisiä, mutta köyhiä, mökki heillä oli oma. Heidän mökin tontilla oli piharakennus, jossa liiteri ja sauna sekä huussi. Rakelin ja Tapion koti oli mitä erikoisimmassa käytössä, johtuen suurelta osin työväentalon ja baarin läheisyydestä. Tapio sai seksin ensimmäiset oppitunnit tässä heidän piharakennuksen saunassaan. Kahdella kylän nuorellamiehellä oli tapana haalia kylälle joku yleinen-nainen, eli huora. Kerran kyseiset kaverit (juhis ja jauhis) toivat kaupunki reissulta tullessaan kylälle kivan näköisen nuoren naisen. Hän oli kertomansa mukaan Suomalaisten siirtolaisten lapsi Ruotsista ja tullut kyläilemään vanhempiensa kotiseudulle. Naisen "asemapaikaksi" kylällä tuli Rakelin ja Tapion sauna. Ei hän asunut siellä, mutta vastaanottotiloina se oli sopiva. Vastaanotolle menevää miesporukkaa oli siinä mökin pihalla, rohkaisuksi pontikkaa nauttivat. Lasse kylän juoppo vanhapoika tuli saunasta, oli saanut hoitoa. Nyt on Tapion vuoro, sanoi Jauhis ja otti Tapiota niskasta kiinni ja läksi viemään häntä saunaan ja toteaa mennessä, täytyyhän saunan vuokramaksaa. Tapio oli viisitoistavuotias, enkä tiedä oliko hänellä ennestään kokemusta naimisesta. Jauhis työnsi Tapiota saunaan, ovet jäi auki. me kuulimme kun tyttö sanoi, odottakaa vähän kun huuhtasen vähän paikkoja. eli tyttö pesi persiinsä juoppo Lassen jäljiltä. Jauhis komensi tytön saunan ylälauteille ja Tapion siihen tytön päällä. Sanoi sitten tytölle, nyt opetat sitten poikaa naimaan, ovella lähtiessään huusi vielä Tapiolle, muista heiluttaa sitä persettäs eestaas ja heiluta kunnolla. Ei sitä kalua hautumaan laiteta, siitä munasta ei hautomalla kuoriudu mitään. Vähän ajan kuluttua Tapio tuli saunasta punakkana poikana, käveli pihakeinun luo, missä porukkaa istui juopotellen ja vuoroaan odotellen. Otti keinun vierestä pontikka pullon, vetäisi siitä kunnon kulaukset, Jauhis naurahti ja kysyi, "tuliko huurrutellessa jano". Tapio ei virkkanut mitään, vaan käveli naapuriin jossa asui hänen eno.
SISARUKSET
Kylän baarilla kävi ja näki monenlaista eläjää sekä toimintaa. Työväentalolla kävi kaksi henkilöä ja etenkin tanssi-iltoina he olivat aina siellä. He erottuivat joukosta ja ovat jääneet siksi mieleen. He olivat sisarukset tyttö ja poika. Heitä kutsuttiin metsäläisiksi, koska heidän koti oli korvessa, paikassa jossa ei muita ihmisiä eikä asumuksia ollut. Tyttö oli täysi lumppu, aivan miesten hyväksi käytettävissä, ei minkäänlaista rajaa. Pojalla oli aina, myös kesällä sama paksu paskainen pomppapäällä, ja risaiset nahkasaappaat jalassa, toisen saappaan varressa pitkä rautatanko. Heidän habitus oli erittäin epäsiisti ja jopa pelottava. He eivät tulleet koskaan sisälle tansseihin, olivat vain ulkona. Tansseihin ja iltamiin tuli myöskin sellaisia miehiä, joille tämä tyttö kelpasi. Ne olivat enimmäkseen jotenkin mielenvikaisia tai muuten vain ei normaaleja tai sitten ilman pillua jääneitä vanhoja poikia. Työväentalon vieressä oli paljon pitkiä VR.n halkopinoja, koska rautatieasema oli siinä lähellä. Siellä halkopinojen välissä oli oivat paikka harrastaa seksiä, ja sen kaikki tiesi, miksi sinne mentiin, ei ainakaan halkoja hakkaamaan. Näimme tytön melkeinpä asuvan siellä halkopinojen välissä, tassien ajan, ei ollut tietoa ottiko se maksua palveluistaan, ja oliko veli hänen vartija. Kylällä kerrottiin tytön olleen lapsena isänsä korttipeleissä panoksena, eli voittaja sai. Tämä sisarusten isä oli pontikankeittäjä ammatiltaan, ei kai se muuta tehnytkään.
Meidän kylällä oli myös tanssilava, jolla oli usein tansseja. Tämä halkopinojen välissä vastaanottoaan pitänyt tyttö, oli veljensä kanssa tuttu näky myös siellä. Muitakin epäkuranttia tavaraa tarjoavia tyttöjä tuli sinne. Nämä tytöt olivat myös näitä tiettömän taipaleen tyttöjä, metsänpeikkoja. Tytöt eivät olleet perheellisiä, toki saattoi siellä joukossa olla joku sellainenkin. He olivat varsin uutteria houkuttelemaan miehiä, kävelylle joenrantaan, tytöillä oli mielessä vaan se yksi asia, jonka kaikki tiesivät. Rannalla olleet pusikot ja autiot rakennukset olivat tanssi-iltoina uutterassa käytössä, ja saattoihan niillä kävelyillä, saada alkunsa muutama avioliittokin. Illanaikana tytöt harrasti tätä kävelyä useamman kokelaan kanssa. Kävelyillä tyttöjen kanssa kävi niin poikamiehiä kuin ukkomiehiäkin. Olisikohan näillä tytöillä ollut taka-ajatuksena sen oman elämänkumppanin löytyminen tällaisella, heti toimeen tavalla, ja päästä pois metsästä ihmisten ilmoille. Sitä elämää oli mielenkiintoista seurata.
Kerran olin parin kaverin kanssa kylänlaitamilla, istuttiin maitokopilla ja kulutettiin aikaa, koska oltiin etuajassa. Olimme menossa pelaamaan pöytätennistä erään kaverin kodin latoon. Tauno toinen kavereistani sanoi - katsokaas tuonne, kuka se sieltä tulla sipsuttaa, antaisikohan se meille ilmaiseksi -. Tietä tulla sipsutti se tyttö, näistä edellä mainituista sisaruksista. Tauno ehdotti pilailujuttua, jossa me olimme heti mukana. Tyttö tuli siihen maitolaiturin kohdalle, niin me kuorossa sanottiin tervehdys, Tauno lisäsi siihen, - minnekä olet menossa - Tyttö- Tuolla kylällä meinaan ainakii käyvä, - Tauno - Ei sinulla varmaan ole hirveä kiire, kerkeäisitkö antaa meille - - Mitä - tyttö kysyi - Tauno - No sitä v...uas - Tyttö - Missä, sielläkö kopissa - Tauno - ei kun tuolla metsässä - Tyttö - No joo - Me hyppäsimme laiturilta ja menimme metsään. Siellä oli hyvä ja kuivapaikka, käskettiin tytön asettua siihen ja riisua housunsa, tyttö teki kuten pyydettiin. Tauno laskeutui polvilleen siihen tytön viereen, ja oli aukovinaan housujaan, tyttö rähmötti siinä jalat levällään. Olin meidän suunnitelman mukaisesti kerännyt tukon turvetta, tökkäsin ne turpeet siinä tilanteessa Taunon kouraan, ja Tauno työnsi turpeet tytön.. sinne. Me kiitimme tyttöä ja toivotimme hyvää päivänjatkoa ja palasimme maitolaiturille. Meni jonkun aikaa kunnes tyttö tuli tielle, mutta kauempana meistä ja jatkoi matkaansa. Taidettiin me olla oikeita turvenuijia. Olen monesti jälkeen päin harmitellut sitä juttua.
SAATTOKEIKKA
Tämä tapahtui Hesassa, en muista syytä miksi olin silloin yksin liikenteessä, olikohan vaimo jossakin maalla kyläilemässä (poika kaverinsa luona, voi olla. Kerron tämän poika kaveri jutun avioliitto 2 sivulla).. Oli kapakassa ja puolenyön jälkeen ajattelin vähän käveleksiä kaupungilla, käydä tutuissa paikoissa., Helsingin yöelämä kun oli minulle tuttua. Ensin menin rautatieasemalle, erittäin tuttupaikka. Käveleksin ympäri asemarakennusta, ulkopuolella asemaa, seisoin tovin asematorinpuoleisilla rappusilla. Menin sitten asematunneliin, tein kierroksen siellä, ja nousin takaisin asemanaulaan, ja istahti kahvilan edessä olevalle penkille, katsellen vain ja muistelin vanhoja. Lähistön ravintolat olivat jo sulkeneet ovensa, joten päihtyneitä asiakkaita alkoi hoiperrella asemalla. Humalaisten lisäksi asemalle oli maksullisia naisia sekä poikia myymässä itseään, se oli heidän markkina aikaansa. Siellä oli myös trokareita myymässä mikä mitäkin, viinaa, pillereitä, ja sekalainen alamaailman porukka pyöri siellä myös. Rautatieasema heräsi hetkeksi elämään, niinä aamuyön tunteina.
Kun istuin siinä kahvilan edessä olevalla pyöreällä penkillä. Olin silloin yksin liikenteessä, koska vaimoni oli tyttären kanssa kesälomalla maalla. Kun istuin siinä niin viereni istahti päihtynyt nainen. Nainen kertoi olevansa menossa makkaratalon edessä olevalle ratikkapysäkille. Mutta ei uskalla mennä sinne asematunnelin kautta siellä olevan epämääräisen porukan takia. Kertoi olleensa iltaa istumassa ravintola Fenniassa, ja olevansa päissään, mutta se viina ei kuitenkaan antanut hänelle rohkeutta, kävellä yksin asematunnelin lävitse. Nainen kysyi voisinko lähteä saattamaan hänet sinne pysäkille, ja höpötti siinä samalla vielä muutakin, kuten. - Sinä näytät reilulta jätkältä, ja vielä hyvän näköiseltä sellaiselta, minun ukko on saatanan ruma, mutta rikas -. Totta kai autoin naista, ja saatoin turvallisesti käsikynkässä ratikkapysäkille. Pysäkillä nainen kysyi, minne olet menossa. Sanoin eläväni hetkessä, eli ei vielä tietoa minne seuraavaksi menen. Tämän kuultuaan nainen sanoi, hänpä tietää minne menet ei kun tulet, siis tulet meille ,lähet nyt minun matkaan, eikä mitään muttia ja otti minua kaulasta kiinni ja ja tuli aivan lähelle kasvojani, vai mitä ja antoi pusun. Sanoi vielä sitten, otettaisiin siellä lasilliset ja puristi sitten minua jalkojenvälistä ja sanoi aahaa täällähän on isonami. Kysyi, missä hän asui, ja asuiko yksin. Nainen kertoi asuvansa kalliossa, miehensä kanssa kahdestaan, mutta nyt hänen miehensä ei olisi kotona. Tuon kuultuani päätin hoitaa saaton loppuun asti. Mentiin ratikalla kallioon naisen asunnolle. Asunnossa menin istumaan olohuoneen sohvalle ja nainen haki vodkapullon. Siitä tehtiin lasilliset ja otettiin pieniä. Nainen oli roskilla päällä, sitten se sanoi nyt käyn vessassa kusella ja pesen persiin ja hoiperteli vessaan. Sieltä se sitten tuli ja aivan alasti, ei ollut mikään rumanainen ja hyvä vartalokin oli, olisiko ollut siinä 45-50 v hujakoilla. Se istahti minun viereen ja sanoi nyt alkaa leikit, ja molemmat reiät on vapaassa käytössä, heitä sinäkin vaatteet pois ja aletaan hommiin. No minä kulautin votkalasini tyhjäksi, ja kaadoin vielä toisenkin ja kulautin senkin kurkkuuni ja kysyin kummastako reiästä aloitetaan, vastaus oli ylemmästä ja välillä alemmassa, vuorotellen, mutta ensin imemällä märäksi. Ajattelin että no voihan nenä, mutta tehään niin kuin rouva haluaa. Siinä se aamu yö sitten menikin, pikkusen välillä torkahdettiin ja sitten uusiksi. Aamulla sitten rouva keitti kahvit joka nautittiin konjakin kera, sitten vielä kerran hommat hoideltiin. Sen jälkeen minun täytyi lähteä asioille. Näin minä rouvalle sanoin, vaikka ei minulla mitään kiirettä oikeasti minnekään ollut, mutta silloin tuntui vain että on paras hetki häipyä, sillä rouvan puheet alkoi olla taas sitä luokkaa, ettei tiennyt mitä se keksii vielä. Nainen katsoi minua hämillään, laittoi sormen huuliensa eteen, saattoi sitten minut ovelle, kiitti ja antoi pusun. Oli kaunis kesäpäivä joten kävelin takaisin rautatieasemalle. Katselin sitä menoa kioskin tiskiin nojaten, niin luokseni tuli nuorimies, hän oli tunnistanut minut. Oli tuttu vuosien takaa asemalta ja tunnelista, nyt hän oli ollut yön trokaamassa viinaksia. Siinä kun me juteltiin, niin meitä lähestyi mies, muovikassi kädessään. Hänellä oli toinen jalkalyhempi joten hän nilkutti, kulki keinuen. Mies tuli viereeni ja kysyi, - Voisinko lähteä hänen luokse, asun tässä aivan lähellä -, ja näytti muovi kassiaan ja sanoi - juomaakin on riittävästi -. Vastasin siihen isku yritykseen - Eeee ja vielä kerran eeee onnistu - ja pyysi miestä poistumaan, ennen kun oksennan, ja mies poistui. Saakelin homo, kaikenlaisia ihmisen kuvatuksia se maailma päällään kantaa, eikö noiden pitäisi paremminkin pyöriä siellä Lapinlahden sairaalan liepeillä. Totesin trokarille, joka vain hymyili ja sanoi - sinulla näyttäisi olevan vientiä -. Sitten trokarin täytyi lähteä "töihin", tuli asiakas. Helsinki ja rautatieasema on minulle tuttupaikka, koska äitini on hesan tyttöjä, hänen sukunsa asuu siellä, vietin lapsena ja teininä paljon aikaa siellä, minulla oli aikoinaan jopa porttikielto rautatieasemalle ja asematunneliin, koska muka asustelin siellä, se oli sitä teini aikaa.
FIRMAN SAUNAILTA
Tämä tapahtui kun olin työnsuunnittelijana metallifirmassa. Minä en tykkää saunasta, joten en tykkää saunomisesta enkä mistään siihen liittyvästä. Mutta olen minä kerran käynyt porukan saunassa, se tapahtui firman toimihenkilöiden mökillä, meitä oli neljä avioparia, me miehet olimme kyseisestä firmasta. Eikä meillä koko iltana ollut mitään puheita saunomisesta. Otettiin siinä juomaa ja palasta sekä musiikki soi, oltiin välillä mökin sisällä ja välillä ulkona, oli kesä. Alkoi olla jo aamuyön tunnit ja porukan miehet olivat aika "väsyneitä". Kaksi jo nukkui, yksi sohvalla ja toinen sohva tuolissa. Naiset olivat nauttineet maltillisemmin juomia, joten he olivat kohtalaisen hyvässä kunnossa. Naiset päättivät lähteä porukalla aamuyön uinnille, he menivät rantaan ja minä jäin mökin sisälle kaksin kaverin kanssa, joka kamppaili nukkumatin kanssa, nukkumatti otti lopulta voiton, joten minä jäin yksin. Kuuntelin musiikkia ja kostutin välillä väkevällä huulia, taisi sitä mennä jonkun verran kurkustakin alas. Odottelin naisia uimasta seurakseni, ja pian yksi naisista tulikin katsomaan mitä meille miehille kuului. Kun hän huomasi ettei muita ollut enää hereillä kuin minä, niin hän sanoi laittoivansa saunan tulille (sähkökiuas), ja pyysi minua mukaansa saunaan. Tämä oli sellainen kutsu että otin se ilomielin vastaan. Menimme tämän naisen kanssa saunalle, huomasin heti että vaimoni oli nukahtanut takkahuoneen sohvalle. No eihän siinä mitään, antaa hänen nukkua, minut hakenut nainen riisui bikininsä ja käski minunkin riisuutua sekä tulla saunan puolelle, tein sen heti hänen pyynnöstä. Kaksi muuta naista olivat jo ilkosillaan siellä saunassa, minä sinne heidän keskelle "änkäsin" itseni. Saunasta ja saunomisesta ei tämän enempää koska se ei minua kiinnostanut. Mutta naisista enemmän, ne minua kiinnostaa. Vähitellen naiset poistuivat vilvoittelemaan, mutta yksi jäi, Päivi jäi. Hän mittasi katseellaan minua varpaista päälakeen ja sanoi, jättivät meidät, kaksin meidät ilkiöt, mitäs me ilkiöt keksittäisiin tekemistä, ja katsoi koko ajan jalkojeni väliin. joka katse sai vereni kiertämään, Istuimme siinä ylälauteilla vierekkäin, oltiin vähän aikaa hiljaa, sitten Päivi sanoi, katso se liikahti, heräsikö se, mitäs töitä me sille keksittäsi, ja otti kyrvästäni kiinni ja sanoi, minä haluan tätä, annatko, joohan, anna MÄ HALUUN! Sanoin siihen, saamasi pitää, Oletko valmis vai herättelenkö vähän, Päivi ymmärsi kysymykseni ja kellahti selälleen siihen lauteille ja nosti toisen jalkansa ylös seinää vasten ja toinen riippui lauteen vieressä, Siinä se torttu oli, edessäni joten aloin maistelemaan, siitä sitten hissukseen homma luisui aivan kuin itsestään varsinaiseen asiaan. Kun homma oli kasassa niin Päivi poistui tyytyväisenä saunasta. Minä jäin hänen pyynnöstä vielä saunaan istumaan ja odottamaan mitä tuleman pitää, sillä Päivi aikoi kysyä, on muilla naisilla "tarvetta".. No Paulalla oli, koska hän tuli tuoden samalla minulle kylmän oluen, Join oluen ja sen jälkeen meillä oli pieni intiimi hetki siinä saunan lauteilla. Sen sauna rupeaman jälkeen minä ja naiset istuimme saunatuvan terassilla ja nautiskelimme juomaa aina aamuun asti, oli tosi hieno kesäinen yö, kaikin puolin.. Tällaisia saunailtoja saisi olla enemmän, niihin minäkin ottaisin mielelläni kutsun vastaan. Tämä Päivi (korjaamopäällikön vaimo) lähetti minulle myöhemmin kutsun yhteisestä viikonlopusta hotellissa, johon sisältyisi myös saunominen. Valitettavasti en voinut ottaa kutsua vastaa, koska vaimoni oli nyt "hereillä"..
Moni liittää suomalaisuuteen saunan, ja sanoo että miten sinä voit olla suomalaisena saunomatta. Ei kai se saunominen suomalaiseksi ketään tee, tai toisinpäin, jos ei sauno niin ei ole suomalainen. Kyllä se suomalaisuus on kiinni jostakin muusta kuin saunasta.
Tässäpä se oli, eli me ihmiset olemme niin erilaisia.
Kupla ja tyttö, kumpaakin oli rassattava
Tällaisia kupla keikkoja oli isompaa ja pienempää, oli volkkarien erikoismies, tämä keikka oli yksi niistä rattoisimmista. Minulta kysyttiin olisinko halukas muuttamaan vanhan 6 voltin kuplan 12 volttiseksi sekä rakentamaan siihen tehokkaamman moottorin, olin halukas, joten otin hommelin. Tämä kupla oli kesämökin lähellä olevassa ladossa. Kesämökki oli sukutilan rantalepikossa, lepikossa?? niin koska siihen aikaan ne työläisten "mökit" tahtoivat olla jossain jättömaa lepikossa. Pienviljelytila poika oli tullut siihen ikään, että oli lähtenyt maailmalta elanto etsimään. Helsingistä se elanto oli sitten löytynyt, jonkun tölkki tehtaan hihnan vierestä. Kesällä sitten tultiin lomailemaan maalle, omalle mökille, rantalepikkoon hissattuun vanhaan parakkiin, jonka eteen oli rakennettu terassin tapainen, jonka kaiteeseen ei kärsinyt nojata, se oli varmaankin tehty vain silmän iloksi. Tällainen oli tämä Helsingin lomalaisten oma mökki, ei mitään mukavuuksia, liejuinen mutaranta, rannassa puoliksi uponnut puuvene, laiturina kaksi lahoa lankkua tolppien päällä, ja saakelisti hyttysiä.
Tältä rantalepikon kesämökiltä kulki tie peltojen poikki sinne pienviljelytilalle, mökille oli siis kuljettava sen talon pihan kautta. Talossa asui pienviljelijä vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa. Isäntä, tämä pienviljelijä oli sellainen tissuttelija tyyppi, eikä se vaimokaan näkynyt kuppiin sylkevän. Tytöt olivat kauniita, noin 20 vuoden ikäisiä. Tein sellaisen havainnon heti sinne kesämökille tultuani, että pannu porisee. Mutta ei se minua häirinnyt. Tämä kuplan omistaja ei itse ollut paikalla, hän tulisi perheineen vasta viikon päästä sinne mökilleen. Sovittiin että minä asustelen siellä mökillä sen aikaa kun laitan sitä kuplaa siellä ladossa. Sen kuplaan moottori tuli osina postiautossa, neljässä postin tavara laatikossa, eräältä moottorinvirittäjältä kaupungista, ne olivat jokkis kuplan koneistettuja osia. Katselin niitä osia ja totesin että joudun työstämään esimerkiksi kytkinkoppaa että saan moottorin paikoilleen. Kuplan omistaja ilmoitti ettei ulospäin ei saa näkyä mitenkään, että sitä on muuteltu, eli viritelty, ja pillit täytyy olla takana vaikka vain "koristeena", eikä mitään tehopönttöjä saa näkyä.
Kävi töihin, ensi töikseni muutti sähköjärjestelmän 12 volttiseksi, se ei ollut kummoinen homma. Seuraavaksi siirsin kuplan ladosta talon piharakennukseen ja ryhdyin kasaamaan moottoria. Talon isäntä kävi aina välillä höpöttelemässä omiaan, sanoi senkin että talosta löytyy kyllä juomaa jos illalla tarvitsee vaikkapa unilääkkeeksi. Sanoin että kyllä unilääke aina kelpaa. Isäntä siihen, no sitten lähetys tulee illalla ja läpsäytti minua hartioille. No se ilta tuli, minä istui siinä rannan tuntumassa, vanhan perunalaatikon päällä ja kuivasin itseään, olin käynyt uimassa, pesemässä päivän paskat pois. Talon suunnalta alkoi kuulua räminää, käännyin katsomaan räminän suuntaan, räminän syy selvisi heti, sillä toinen talon tytöistä polki vimmattua vauhtia vanhalla polkupyörällä pellonlaitaa kulkevaa tietä mökille. Tyttö kurvasi siihen minun viereen, otti kassin pyörän tangosta, ja tyrkkäsi pyörän lepikkoon. Tyttö otti kassista puukon ja antoi sitten kassin minulle ja sanoi, tässä on sinulle isä ja äiti lähetti, isältä on juomat äidiltä tuo kalakukko. Tyttö löi kassista ottamansa puukon pystyy siihen peruna laatikon reunaa ja sanoi, ruvetaanko syömään, juomaan ja n...., minä siihen, että mikä siinä, kaikki kyllä käy. Me istuttiin siinä ilta-auringossa pellon laidassa, tyttö haki viltin mökistä minkä päällä oli hyvä makoilla. Syötiin kalakukkoa ja juotiin pontikkaa sekä piimää. Käytiin välillä uimassa, alasti. Minulla ei ollut kuin pelkkä pyyhe ympärilläni, silloin kun se tyttö tuli sinne rantaan. Mutta ei sillä tytölläkään ollut muuta kuin se ohut kesämekko yllään, sen minä huomasi kun tyttö istahti siihen eteeni, huomasin että joku hymyili minulle sieltä tytön mekon alta. Minun ja tytön ilta meni todella hyvin. Kun aurinko laski mailleen, niin me siirryttiin mökkiin puolelle, jossa meidän yö sujui rattoisasti, ja hymyhuuletkin sai makkaraa nieluunsa. Aamulla sitten yhtä matkaa mentiin talolle hommiin. Tätä samaa rataa meni minun loputkin yöt sillä keikalla, siellä parakissa tyttö seuranani. Kuplan moottoria kasatessa ei isoja ongelmia tullut eteen. Mutta paikalleen asennuksessa jouduin hivenen soveltamaan, vauhtipyörä ei mahtunut kytkinkoppaan, joten ripoja muokkasin, sekä kaasuttaja systeemiä muuttelin jotta konepelti mahtui menemään kiinni. Sitten kuplan omistaja saapui perheineen Helsingistä mökilleen. Kupla oli valmis, mutta savuja ei oltu vielä otettu. Olin laitellut kaiken kuntoon, joten pientä jännitystä, mitä sanoo kupla. Meni autoon, kuplan omistaja seisoi siinä auton vieressä ja hänen vaimonsa kuplan takana, hienossa valkoisessa kesä puvussaan. Starttasi kuplaa, ensin pientä jauhatusta ja muutama "rykäisy" ja sitten kupla PAMAHTI käyntiin, kone jyräsi oikein kunnolla, ja kuplan omistaja oli haltioissaan, mutta hänen vaimonsa ei. Sillä hänen hieno valkoinen kesäpukunsa ei ollutkaan enää valkoinen, koska hän seisoi kuplan takana kun se PAMAHTI käyntiin, joten kaikki karstat ja noet lensivät pilleistä hänen päälleen, pillit oli yhdistetty tehopönttöön joka oli piilossa, pilleistä oli vain kuoret jäljellä, poisti sisukset. Sen puvun sai kai pesemällä puhtaaksi, se ei kuitenkaan ollut minun ongelma. Eikä muita ongelmia ollut, sillä kupla oli täysi 10 omistajankin mielestä. Sai rahani ja vielä bonuksena asunnolleni vieraaksi talon tyttären. Tämä oli hyvä duuni. Niin kuin tyttökin, hän oli sellainen joka osasi rakastella eikä vain naida, sen piti kokeilla kaikkea, mahtava likka.