Menu
Ensimmäinen avioliitto oli nuoruuden "vahinko" pakkojuttu, koska tyttö pamahtipaksuksi. Avioliitto ei ollut hyvä ratkaisu. Sanoin voi sanoa toisestakin avioliitostani, ei hyvä ratkaisu.
AVIOLIITTO??
Avioliittoon ja häät on monelle tärkeä tapahtuma, niitä hehkutetaan ja valmistellaan, se on merkkipaalu jota tavoitellaan, se on astumisesta toisenlaiseen elämään. Joillekin se on elämän ainoa mahdollisuus päästä avioliittoon, saada puoliso. eikä sitä haluta mokata. Sanoin tässä minun tapauksessa avioliittoon joutuminen, koska minulle se ei ole tavoite, enkä pääsemistä avioliittoon pidä mitenkään hyvänä juttuna, saatikka joutumista. Olin 19 v kun jouduin tähän avioliittoon, mutta pääsin onneksi melko pian siitä pois. Mutta tämä joutuminen avioliittoon tapahtui 17 vuotiaan tytön kanssa, meille sattui vahinko ja tyttö pamahti paksuksi, niin kävi kun en ollut varovainen. Kerronkin seuraavaksi mitä siitä seurasi eli häät.. Hääpäivän aamuna äitini tuli herättelemään, oli aikainen aamu. Hän patisteli nousemaan ja rivakkaan, sekä menemään pesulle ja paskalle. Asuin silloin tilapäisesti vanhempieni luo, syystä että, muutaman päivän päästä oli armeijaan lähtö. Könysin sängystä tekemään aamutoimet, joka jälkeen laitoin Hesasta hankkimani muodikkaat vetimet ylleni. Ja sitten ajamaan kirkolle, joka oli toisella paikkakunnalla ja sinne oli matkaa n.100 km, mukaani läksivät äitini ja isäni sekä pikkuveli ja siskotyttö. Äitini kysyi matkalla, mitä avioliitto merkitsee sinulle, tuleeko mikään muuttumaan. Puoliunisena ja tokkuraisena autoa ajaessani mietin sitä kysymystä, ja tulin tulokseen ettei sillä mitään käytännön merkitystä ollut, jatkan elämääni normaalisti, eli samanlailla kuin ennenkin. Mainitsin ajaneeni autoa puoliunessa ja tokkurassa, miksi? Syy oli tietenkin väsymys, koska en ollut nukkunut, ainoastaan hetken torkahtanut ennen herätystä. Olin edellisenä iltana bändin kanssa keikalla, ja keikan jälkeen menin tytön luo, jonka tapasin siellä tansseissa. Tyttö oli romanipojan kihlattu, tyttö ei itse ollut romaneja. Tytön sulho oli ravimiehiä, ja oli sen viikonlopun jossakin kauempana raveissa. Emme voineet kuitenkaan olla tytön kanssa julkisesti yhdessä, emme edes yöllä, joten menimme eri matkaa ja eri aikaan tytön kämpälle. Kaikki meni hyvin, ja meillä oli mukava yö "naks naks". Aamulla ennen kukonlaulua menin sitten vanhempieni luo, torkahdin ja heti herätys joten siitä se puoliunisuus johtui.
Kun saavuimme kirkolle, vaimontekele oli siellä odottamassa. Hän oli varannut minulle parturin, joten menin sinne. Parturin mielestä ei hiuksilleni kuitenkaan kannattanut tehdä mitään, koska ne olivat hyvät. Minulla oli "Beatles-tukka + mini-vogue", se oli silloin muotia nuorilla miehillä, etenkin meillä muusikoilla piti olla sellaiset, omasta mielestämme ainakin. Kylillä sitä hiusmuotia kutsuttiin tiekarhun repimäksi turpeeksi. Vaimontekele oli käynyt myös samalla parturi/kampaajalla. Ja tulos oli kammottava, ei saatana ajattelin kun näin hänen pehkonsa. Mutta vai ajattelin, en sanonut mitään. Normaalisti vaimon tekeleellä oli pitkät suorat hiukset, se tyyli sopi hänelle hyvin. Mutta nyt hänellä oli tehty permanentti, ei saakeli, tytöstä oli tehty vanha akka, siis hän näytti vanhalta akalta.
Sen parturi käynnin jälkeen menimme kirkolle ja tyttö meni sakastin puolelle laittautumaan, mekko ym. Tuli sitten luokseni kirkoneteiseen, missä odottelin ja vitutti niin perhanasti. Vitutus johtui ensinnäkin syystä, ettei se teatteri miellyttänyt. Eikä se vitutus yhtään helottanut, kun vilkaisin kirkkosaliin. Sillä käytävän vasemman puoleisilla penkeillä istua törötti porukkaa penkit täynnä (vaimon tekeleen porukkaa), oikealla puolella käytävää oli neljä henkilöä, eli minun isä ja äiti sekä sisko ja veli. Vanhin veljeni ja toinen siskoni eivät tulleet, en tiedä tiesivätkö he edes niistä häistä mitään. Itse minä en ainakaan niistä kenellekään huudellut. Toisaalta en minäkään ollut siskoni enkä veljeni häissä. Minulle olisi ollut silloin ihan sama vaikka siellä ei olisi ollut ketään. Siinä kirkoneteisessä seistessä kävi myös mielessäni ajatus että, olisikohan paras vaan häippäistä. Mutta päädyin kuitenkin vain perkeleitä latelemaan mielessäni, vitutus oli kuitenkin rankkaa. Kirkko höpötyksen jälkeen menimme valokuvaajalle, sama kuvaaja oli myös kirkossa kuvaamassa. Hääkuvaa ottaessaan kuvaaja sanoi, saisiko vähän hymyä, sanoin siihen, ei tässä nyt pahemmin hymyilytä. Eikä hymyä niissä hääkuvissa näy, siis minulla. Häävastaanotto oli tytön (vaimon) vanhempien maatilalla. Otimme siellä onnitteluja vastaan, pöydän takana seisten, ja siinä pöydällä paloi kaksikynttilää. Siihen tuli pariskunta onnittelemaan, mukanaan pienet lapset, lapset halusivat myös onnitella. Kumarruin pöydän yli kättelemään lapsia, silloin tuli tarttui kynttilästä hiuksiini. Sain sammutettua tulen nopeasti, eikä siinä vahinkoa tullut, mitä nyt hiukset olivat lyhyemmät toiselta puolen. Äitini kertoi myöhemmin, että olin siinä tilanteessa käyttänyt sopimatonta kieltä. Häävieraat olivat katselleet toisiaan montut auki. Itse en muista mitä tuli sanottua. Monet ovat kyselleet meidän hääyöstä, olen vastannut, ettei minulla ole muistikuvaa hääyöstä. Se etten muista, ei johdu päihteistä eikä muusta vastaavasta. Voi olla ettei mitään muistamista ole, eli se hääyö ei ollut kummoinen, tai sitä ei ollut laisinkaan. Itse uskon ettei sitä ollut laisinkaan. Voi olla, että vaimo jäi häiden jälkeen kotinsa, ja minä läksin kotini. Me molemmat asuttiin silloin vanhempiemme luona/taloissa eri paikkakunnilla, välimatkaan n.100 km. Vaimoni kotipaikka oli siis maalla, eli hän oli maatilan tyttöjä, hänellä oli kaksi veljeä. Maalla pukeutuminen siihen aikaan oli vielä hyvin "standardisoitua", ja kaavamaista ainakin miehillä. Arkisin maalaismiehet/pojat pukeutuivat tyyliin, pusakka/toppatakki, hankkijanlippis, kumi/nahkasaappaat ja sarkahousut. Juhlaan he pukeutuivat mustaan pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja kravattiin sekä mustiin nahkakenkiin. Minä vietin paljon aikaani Helsingissä, koska äitini oli/on stadin gimma, ja hänen sukunsa asuu siellä. Isäni oli lupsakka savolainen, oikein puoleensa vetävä tyyppi. Eikä sitä vetoa stadin gimmakaan voinut vastustaa, joten hän oli jäänyt maalle. Minä olin siis paljon sukulaisissa Helsingissä, ja lisäksi soittelin kotikaupunkini bändissä. Joten vaatetukseni ja ulkonäköni muovautui paljolti niiden pohjalta. Tuoreen vaimoni perheelle tämä antoi aiheen arvostelulle. En pukeutunut samoin kuin toiset, tukka ei ollut samalailla leikattu kuin toisilla. Lisäksi minulla oli "pukinparta" ja viikset. Vaatteeni oli osin hankittu Intian basaarista, osa oli Kari Lepistön suunnittelemia muotivaatteita, olin kauhistus sillä perheelle. Mutta onneksi minun ei tarvinnut käydä siellä usein, eikä siten viettää aikaani heidän kanssaan. Tai olisihan minun pitänyt vaimon takia käydä siellä useamminkin, mutta....? Kun häistä oli kulunut viikonpäivät, niin meni pistäytymään sillä. Ajattelin silloin vain käydä vaimoani moikkaamassa, ennen armeijaan lähtöäni. Se oli virhe liike. Sillä vaimoni ja hänen äitinsä (anoppini) läksivät kierrättämään minua näytillä sukulaisten luona. - Tässä se nyt on meidän tyttären aviomies -. Voi vittu, silloin tiesin miltä eläintarhanapinasta tuntuu kun sitä töllistellään. Suurin osa näistä ihmisistä, joiden luona käytiin, oli nähnyt minut jo häissä. Kuitenkin piti vielä "sirkuskiertueelle" lähteä. Kiertuetta varten anoppi oli hankkinut minulle "pellevaatteetkin", oli mustapuku, valkoinen liian suuri kauluspaita, kravatti sekä saatanan kiiltävät vanhanaikaiset mustat nahkakengät. Kun sain tietää että, se pieni vihkitilaisuus olikin muuttunut kirkkohäiksi. Niin kävin hakemassa Helsingistä, vain ja ainoastaan sitä tilaisuutta varten vaatteet. Jotka olivat musta/vaaleanruskea viirukaspuku, paksupohjaiset värikkäät kengät (pääväri tummanruskea, jossa mustia ja kermanvärisiä raitoja), kellertävä kauluspaita ja ruskea krosetti. Mutta nämä vaatteet eivät kelvanneet anopinkiertueelle, ei ne varmaan olisi kelvanneet häihinkään. Mutta onneksi hän ei voinut sille mitään. En varmaankaan ollut "sirkuskierroksen" katsojille miellyttävä tuttavuus, näin uskon. Yritin tosin hymyillä ... mutta...mutta ei se tainnut onnistua, ainakaan luontevasti, se oli teatteria. Kahvit join ja pullat söin, mutta olin turhautunut ja poissa oleva. Sen varmaan kaikki älylliset huomasi.
Yksi erittäin ikävä sivuvaikutus, käsky, pyyntö" oli tällä avioliitolla, ja se koski oli minun muusikon ura haaveilijani. Minun täytyi jättää sellaiset ura haaveilut kokonaan. Ei ollut sopivaa että paremman perheen tytön aviopuoliso on vain tanssimuusikko, humppa ukko? Joten möin kaikki soitto kamani ennen armeijaan lähtöä. Joten siinä oli ne hommat sillä erää, jäivät muutamaksi vuosikymmeneksi "hyllylle" vaikka se avioliitto kesti vain vuoden (paperilla 2 vuotta).
AVIOLIITON LOPPU
Minä elelin kuin poikamies, kuten olen jo monesti maininnut ja samalla tutkailin avioliittoani, jos muistin koko avioliittoa.. Se havainnon tein vaimostani, että muutettuaan kotiseudulleen häbestä oli tullut eee ee, en minä, eee myö, eee ee tyttö, jolle ei kelvannut mikään. Tämän muutoksen oli saanut aikaan hänen äiti, jonka vaikutuspiirin tyttö oli joutunut muutettuaan kotiseudulleen. Siis tytön äiti pilasi kaiken, tekemällä kaikki suunnitelmat avioliittomme ja elämämme suhteen, eikä tyttö uskaltanut vastustaa häntä. Hänen kotonaan äiti määräsi kaiken, myös tytön isä ja veljet olivat täysin äidin komennossa. Minulta ei kysytty mitään, kerrottiin vain mitä oli päätetty, vaikka kyse saattoi olla minun omista asioista. Minä olin oppinut päättämään omasta elämästäni ja asioistani itse, joten se sanelu systeemi ei kohdallani toiminut.
Se oli etäavioliitto joka ei toiminut missään mielessä, joten siinä ei ollut mitään järkeä. Joten jatkoin elämääni kuin poikamies konsanaan. Vaimo ei kuitenkaan tiennyt tästä elämäntyylistäni mitään. Siispä kun hän yllättäen tuli asunnolleni, luullen kaiken olevan ok, eli rakastavan miehen odottavan siellä ikävissään, minkä hän kertoi syyksi käynnilleen, eli ikävän. Mitä epäilin, joten kysyin, oletko tosissasi vai äitisi asialla, hän ei vastannut kysymykseeni, joten sanoin, et voi jäädä tänne, minulla on tapaaminen. Minkä sortin tapaaminen, kysyi vaimo ja katsoi vakavana, kuin aavistaen jotain. Sitten hän kysyi, onko sinulla toinen, mihin vastasin, on ja on kolmaskin. Mikä oli totta, eli se kolmaskin, sillä seurustelin kahden tytön kanssa, jotka eivät tienneet toisistaan. Tämän kuultuaan vaimo rupesi pillittämään, ja kysyi - miksi, miksi? mitä olen tehnyt väärin. Vastasin, - sillä ei ole mitään väliä, mitä teki oikein ja mitä väärin, koska asia on nyt tämä, eikä muuksi muutu -. Vaimo pyysi etten jättäisi häntä, siihen pyyntöön en suostunut. Siinä oli kaikenlaista tunteitten sekamelskaa. Kun se oli ohitse, ja vaimo koonnut itsensä, niin sovittiin että vaimo hoitaa erojärjestelyt, niin kuin hoiti häätkin, tulen sitten erokäräjille kun kutsu käy, ja jos on tarvis. Keskustelun jälkeen itkuinen vaimo soitti serkulleen, joka sitten haki hänet. Seuraavana päivänä sain puhelun tytön siis vaimoni äidiltä, eli anopilta. Hän kysyi, mistä tässä on kysymys, kun tyttö ei osaa muuta kuin itkeä. Sanoin, kyllä sinä sen tiedät, mistä on kysymys, ethän sinä muuten soittaisi. Annoin hänelle myös neuvon, millä voisi lopettaa tytön itkun, neuvoni oli, - kertokaa tytölle hyvä vitsi, niin itku muuttuu nauruksi, sillä vitsihän tämä meidän avioliittokin on-. Siihen rakastettava anoppi vastasi, jos näen sinut vielä joskus, niin saat kirveen otsaasi, vastasin siihen, kannatko aina kirvestä käsilaukussa ja katkaisin puhelun.
Mutta eipä se ollutkaan vielä siinä
Hyppään tässä nyt muutamia vuosia eteenpäin. Sillä se ensimmäinen avioliitto ei ollutkaan vielä taputeltu, koska olimme vuosia myöhemmin taas yhdessä exsän kanssa avioerokäräjillä. Hänen uusi aviomiehensä syytti häntä huorinteosta ja haki avioeroa, ja avioero myönnettiin heille. Olin todistajana tässä avioero oikeudessa, koska exän huorinteko tapahtui minun kanssa. Tapaus oli tällainen. Olin exsän kotikylän ravintolassa käymässä, erään nykyisin hyvin tunnetun artistin kanssa. Sinne ravintolaan mennessä piipahdin katsomassa poikani basso jossa oli häikkää, nyt kun exsä tiesi missä olin, niin hän tuli sinne myös sinne, hänen miehensä oli autokaupoilla Hesassa ja tulee vasta parin päivän päästä. Kaverini, tämä artisti läksi sitten omalla kyydillä kotia, noin 100 km päähän, mutta minä jäin kylälle, ja menin exsän luokse yöksi, siihen taloon joka oli alun perin rakennettu meille häälahjaksi. Exsän aviomies oli matkoilla, ja piti olla siellä vielä muutaman päivän. Mutta tulikin pahaksi onneksemme jo aamuyöllä kotiin ja näkin meidät nukkuvan vierekkäin, ja tietysti alasti koska temput tehtiin. Läksin silloin exsän pyynnöstä tienpäälle, koska hänen aviomies alkoi riehua, särki muun muassa oven ja huonekaluja. Minä kävelin paljain jaloin paikalliselle taksiasemalle, siellä ystävälliset taksimiehet antoivat minulle sukat jalkojeni lämmikkeeksi, jalkani oli aivan jäässä koska oli syksy ja lunta maassa. Sitten taksimies soitti sen kapakan vastaavalle, jossa olin ollut esiintymässä, tämä naisvastaava käski tuomaan minut hänen asunnolleen (mitään seksuaalista ei kuitenkaan asunnolla tapahtunut, koska tämä vastaava oli lesbo, olin ollut hänen kanssaan aikaisemmin pari kertaa samoilla jatkoilla ja yäg nähnyt hänen olevan lesbo). Seuraavana aamuna töihin mennessään exsä toi tavarani sinne asunnolle. Hän tiesi missä olin, koska vastaava oli aamuyöllä soittanut hänelle. Menin sitten taksiasemalle, kysymään mitä olen velkaa, vastaus oli että asia on hoidettu, luultavasti tämä ravintolan vastaava oli hoitanut asian. Seuraavaksi menin kukkakauppaan ja kysyin, onko ruusuja, kauppias näytti ruusut. En tiennyt paljoko niitä oli, mutta käskin viemään ne kaikki exsälle, ja lähettämään laskun minulle, annoin hänelle laskutustietoni. Mainittakoon että tämä kukkakauppias asui vuokralla siinä exsän talossa, alakertaan rakennetussa talonmiehen asunnossa. Kun olin hoidellut kylällä asiani kuntoon, niin matkasin sen jälkeen linja-autolla kotiini joka oli n.100 km päässä..
Minun silloinen vaimoni sai tietää tapauksesta, kukkakaupan lasku tultua ravintolaamme. Meillä oli silloisen vaimoni kanssa kolme omaa ravintolaa. Vaimoni tiesi sen, että olin todistajana ex:än avioerokäräjillä, syykin oli hänellä tiedossa, mutta ei me asiasta koskaan keskusteltu. Sellaista elämä on.... Joskus, ainakin silloin kun avioliitto ei enää voi hyvin, niin kuin meillä oli tilanne silloin.
Minulle tällainen "päällekkäisyys" oli tavallista, eikä se pahemmin haitannut menoa, oli vanha tapa, koska nuoresta pojasta lähtien oli monta tyttöä yhtä aikaa heilana. Tämä avioliitto oli nuoruuden "vahinko" pakkojuttu, koska tyttö pamahti paksuksi. Avioliitto ei ollut hyvä ratkaisu.
AVIOLIITTO??
Avioliittoon ja häät on monelle tärkeä tapahtuma, niitä hehkutetaan ja valmistellaan, se on merkkipaalu jota tavoitellaan, se on astumisesta toisenlaiseen elämään. Joillekin se on elämän ainoa mahdollisuus päästä avioliittoon, saada puoliso. eikä sitä haluta mokata. Sanoin tässä minun tapauksessa avioliittoon joutuminen, koska minulle se ei ole tavoite, enkä pääsemistä avioliittoon pidä mitenkään hyvänä juttuna, saatikka joutumista. Olin 19 v kun jouduin tähän avioliittoon, mutta pääsin onneksi melko pian siitä pois. Mutta tämä joutuminen avioliittoon tapahtui 17 vuotiaan tytön kanssa, meille sattui vahinko ja tyttö pamahti paksuksi, niin kävi kun en ollut varovainen. Kerronkin seuraavaksi mitä siitä seurasi eli häät.. Hääpäivän aamuna äitini tuli herättelemään, oli aikainen aamu. Hän patisteli nousemaan ja rivakkaan, sekä menemään pesulle ja paskalle. Asuin silloin tilapäisesti vanhempieni luo, syystä että, muutaman päivän päästä oli armeijaan lähtö. Könysin sängystä tekemään aamutoimet, joka jälkeen laitoin Hesasta hankkimani muodikkaat vetimet ylleni. Ja sitten ajamaan kirkolle, joka oli toisella paikkakunnalla ja sinne oli matkaa n.100 km, mukaani läksivät äitini ja isäni sekä pikkuveli ja siskotyttö. Äitini kysyi matkalla, mitä avioliitto merkitsee sinulle, tuleeko mikään muuttumaan. Puoliunisena ja tokkuraisena autoa ajaessani mietin sitä kysymystä, ja tulin tulokseen ettei sillä mitään käytännön merkitystä ollut, jatkan elämääni normaalisti, eli samanlailla kuin ennenkin. Mainitsin ajaneeni autoa puoliunessa ja tokkurassa, miksi? Syy oli tietenkin väsymys, koska en ollut nukkunut, ainoastaan hetken torkahtanut ennen herätystä. Olin edellisenä iltana bändin kanssa keikalla, ja keikan jälkeen menin tytön luo, jonka tapasin siellä tansseissa. Tyttö oli romanipojan kihlattu, tyttö ei itse ollut romaneja. Tytön sulho oli ravimiehiä, ja oli sen viikonlopun jossakin kauempana raveissa. Emme voineet kuitenkaan olla tytön kanssa julkisesti yhdessä, emme edes yöllä, joten menimme eri matkaa ja eri aikaan tytön kämpälle. Kaikki meni hyvin, ja meillä oli mukava yö "naks naks". Aamulla ennen kukonlaulua menin sitten vanhempieni luo, torkahdin ja heti herätys joten siitä se puoliunisuus johtui.
Kun saavuimme kirkolle, vaimontekele oli siellä odottamassa. Hän oli varannut minulle parturin, joten menin sinne. Parturin mielestä ei hiuksilleni kuitenkaan kannattanut tehdä mitään, koska ne olivat hyvät. Minulla oli "Beatles-tukka + mini-vogue", se oli silloin muotia nuorilla miehillä, etenkin meillä muusikoilla piti olla sellaiset, omasta mielestämme ainakin. Kylillä sitä hiusmuotia kutsuttiin tiekarhun repimäksi turpeeksi. Vaimontekele oli käynyt myös samalla parturi/kampaajalla. Ja tulos oli kammottava, ei saatana ajattelin kun näin hänen pehkonsa. Mutta vai ajattelin, en sanonut mitään. Normaalisti vaimon tekeleellä oli pitkät suorat hiukset, se tyyli sopi hänelle hyvin. Mutta nyt hänellä oli tehty permanentti, ei saakeli, tytöstä oli tehty vanha akka, siis hän näytti vanhalta akalta.
Sen parturi käynnin jälkeen menimme kirkolle ja tyttö meni sakastin puolelle laittautumaan, mekko ym. Tuli sitten luokseni kirkoneteiseen, missä odottelin ja vitutti niin perhanasti. Vitutus johtui ensinnäkin syystä, ettei se teatteri miellyttänyt. Eikä se vitutus yhtään helottanut, kun vilkaisin kirkkosaliin. Sillä käytävän vasemman puoleisilla penkeillä istua törötti porukkaa penkit täynnä (vaimon tekeleen porukkaa), oikealla puolella käytävää oli neljä henkilöä, eli minun isä ja äiti sekä sisko ja veli. Vanhin veljeni ja toinen siskoni eivät tulleet, en tiedä tiesivätkö he edes niistä häistä mitään. Itse minä en ainakaan niistä kenellekään huudellut. Toisaalta en minäkään ollut siskoni enkä veljeni häissä. Minulle olisi ollut silloin ihan sama vaikka siellä ei olisi ollut ketään. Siinä kirkoneteisessä seistessä kävi myös mielessäni ajatus että, olisikohan paras vaan häippäistä. Mutta päädyin kuitenkin vain perkeleitä latelemaan mielessäni, vitutus oli kuitenkin rankkaa. Kirkko höpötyksen jälkeen menimme valokuvaajalle, sama kuvaaja oli myös kirkossa kuvaamassa. Hääkuvaa ottaessaan kuvaaja sanoi, saisiko vähän hymyä, sanoin siihen, ei tässä nyt pahemmin hymyilytä. Eikä hymyä niissä hääkuvissa näy, siis minulla. Häävastaanotto oli tytön (vaimon) vanhempien maatilalla. Otimme siellä onnitteluja vastaan, pöydän takana seisten, ja siinä pöydällä paloi kaksikynttilää. Siihen tuli pariskunta onnittelemaan, mukanaan pienet lapset, lapset halusivat myös onnitella. Kumarruin pöydän yli kättelemään lapsia, silloin tuli tarttui kynttilästä hiuksiini. Sain sammutettua tulen nopeasti, eikä siinä vahinkoa tullut, mitä nyt hiukset olivat lyhyemmät toiselta puolen. Äitini kertoi myöhemmin, että olin siinä tilanteessa käyttänyt sopimatonta kieltä. Häävieraat olivat katselleet toisiaan montut auki. Itse en muista mitä tuli sanottua. Monet ovat kyselleet meidän hääyöstä, olen vastannut, ettei minulla ole muistikuvaa hääyöstä. Se etten muista, ei johdu päihteistä eikä muusta vastaavasta. Voi olla ettei mitään muistamista ole, eli se hääyö ei ollut kummoinen, tai sitä ei ollut laisinkaan. Itse uskon ettei sitä ollut laisinkaan. Voi olla, että vaimo jäi häiden jälkeen kotinsa, ja minä läksin kotini. Me molemmat asuttiin silloin vanhempiemme luona/taloissa eri paikkakunnilla, välimatkaan n.100 km. Vaimoni kotipaikka oli siis maalla, eli hän oli maatilan tyttöjä, hänellä oli kaksi veljeä. Maalla pukeutuminen siihen aikaan oli vielä hyvin "standardisoitua", ja kaavamaista ainakin miehillä. Arkisin maalaismiehet/pojat pukeutuivat tyyliin, pusakka/toppatakki, hankkijanlippis, kumi/nahkasaappaat ja sarkahousut. Juhlaan he pukeutuivat mustaan pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja kravattiin sekä mustiin nahkakenkiin. Minä vietin paljon aikaani Helsingissä, koska äitini oli/on stadin gimma, ja hänen sukunsa asuu siellä. Isäni oli lupsakka savolainen, oikein puoleensa vetävä tyyppi. Eikä sitä vetoa stadin gimmakaan voinut vastustaa, joten hän oli jäänyt maalle. Minä olin siis paljon sukulaisissa Helsingissä, ja lisäksi soittelin kotikaupunkini bändissä. Joten vaatetukseni ja ulkonäköni muovautui paljolti niiden pohjalta. Tuoreen vaimoni perheelle tämä antoi aiheen arvostelulle. En pukeutunut samoin kuin toiset, tukka ei ollut samalailla leikattu kuin toisilla. Lisäksi minulla oli "pukinparta" ja viikset. Vaatteeni oli osin hankittu Intian basaarista, osa oli Kari Lepistön suunnittelemia muotivaatteita, olin kauhistus sillä perheelle. Mutta onneksi minun ei tarvinnut käydä siellä usein, eikä siten viettää aikaani heidän kanssaan. Tai olisihan minun pitänyt vaimon takia käydä siellä useamminkin, mutta....? Kun häistä oli kulunut viikonpäivät, niin meni pistäytymään sillä. Ajattelin silloin vain käydä vaimoani moikkaamassa, ennen armeijaan lähtöäni. Se oli virhe liike. Sillä vaimoni ja hänen äitinsä (anoppini) läksivät kierrättämään minua näytillä sukulaisten luona. - Tässä se nyt on meidän tyttären aviomies -. Voi vittu, silloin tiesin miltä eläintarhanapinasta tuntuu kun sitä töllistellään. Suurin osa näistä ihmisistä, joiden luona käytiin, oli nähnyt minut jo häissä. Kuitenkin piti vielä "sirkuskiertueelle" lähteä. Kiertuetta varten anoppi oli hankkinut minulle "pellevaatteetkin", oli mustapuku, valkoinen liian suuri kauluspaita, kravatti sekä saatanan kiiltävät vanhanaikaiset mustat nahkakengät. Kun sain tietää että, se pieni vihkitilaisuus olikin muuttunut kirkkohäiksi. Niin kävin hakemassa Helsingistä, vain ja ainoastaan sitä tilaisuutta varten vaatteet. Jotka olivat musta/vaaleanruskea viirukaspuku, paksupohjaiset värikkäät kengät (pääväri tummanruskea, jossa mustia ja kermanvärisiä raitoja), kellertävä kauluspaita ja ruskea krosetti. Mutta nämä vaatteet eivät kelvanneet anopinkiertueelle, ei ne varmaan olisi kelvanneet häihinkään. Mutta onneksi hän ei voinut sille mitään. En varmaankaan ollut "sirkuskierroksen" katsojille miellyttävä tuttavuus, näin uskon. Yritin tosin hymyillä ... mutta...mutta ei se tainnut onnistua, ainakaan luontevasti, se oli teatteria. Kahvit join ja pullat söin, mutta olin turhautunut ja poissa oleva. Sen varmaan kaikki älylliset huomasi.
Yksi erittäin ikävä sivuvaikutus, käsky, pyyntö" oli tällä avioliitolla, ja se koski oli minun muusikon ura haaveilijani. Minun täytyi jättää sellaiset ura haaveilut kokonaan. Ei ollut sopivaa että paremman perheen tytön aviopuoliso on vain tanssimuusikko, humppa ukko? Joten möin kaikki soitto kamani ennen armeijaan lähtöä. Joten siinä oli ne hommat sillä erää, jäivät muutamaksi vuosikymmeneksi "hyllylle" vaikka se avioliitto kesti vain vuoden (paperilla 2 vuotta).
AVIOLIITON LOPPU
Minä elelin kuin poikamies, kuten olen jo monesti maininnut ja samalla tutkailin avioliittoani, jos muistin koko avioliittoa.. Se havainnon tein vaimostani, että muutettuaan kotiseudulleen häbestä oli tullut eee ee, en minä, eee myö, eee ee tyttö, jolle ei kelvannut mikään. Tämän muutoksen oli saanut aikaan hänen äiti, jonka vaikutuspiirin tyttö oli joutunut muutettuaan kotiseudulleen. Siis tytön äiti pilasi kaiken, tekemällä kaikki suunnitelmat avioliittomme ja elämämme suhteen, eikä tyttö uskaltanut vastustaa häntä. Hänen kotonaan äiti määräsi kaiken, myös tytön isä ja veljet olivat täysin äidin komennossa. Minulta ei kysytty mitään, kerrottiin vain mitä oli päätetty, vaikka kyse saattoi olla minun omista asioista. Minä olin oppinut päättämään omasta elämästäni ja asioistani itse, joten se sanelu systeemi ei kohdallani toiminut.
Se oli etäavioliitto joka ei toiminut missään mielessä, joten siinä ei ollut mitään järkeä. Joten jatkoin elämääni kuin poikamies konsanaan. Vaimo ei kuitenkaan tiennyt tästä elämäntyylistäni mitään. Siispä kun hän yllättäen tuli asunnolleni, luullen kaiken olevan ok, eli rakastavan miehen odottavan siellä ikävissään, minkä hän kertoi syyksi käynnilleen, eli ikävän. Mitä epäilin, joten kysyin, oletko tosissasi vai äitisi asialla, hän ei vastannut kysymykseeni, joten sanoin, et voi jäädä tänne, minulla on tapaaminen. Minkä sortin tapaaminen, kysyi vaimo ja katsoi vakavana, kuin aavistaen jotain. Sitten hän kysyi, onko sinulla toinen, mihin vastasin, on ja on kolmaskin. Mikä oli totta, eli se kolmaskin, sillä seurustelin kahden tytön kanssa, jotka eivät tienneet toisistaan. Tämän kuultuaan vaimo rupesi pillittämään, ja kysyi - miksi, miksi? mitä olen tehnyt väärin. Vastasin, - sillä ei ole mitään väliä, mitä teki oikein ja mitä väärin, koska asia on nyt tämä, eikä muuksi muutu -. Vaimo pyysi etten jättäisi häntä, siihen pyyntöön en suostunut. Siinä oli kaikenlaista tunteitten sekamelskaa. Kun se oli ohitse, ja vaimo koonnut itsensä, niin sovittiin että vaimo hoitaa erojärjestelyt, niin kuin hoiti häätkin, tulen sitten erokäräjille kun kutsu käy, ja jos on tarvis. Keskustelun jälkeen itkuinen vaimo soitti serkulleen, joka sitten haki hänet. Seuraavana päivänä sain puhelun tytön siis vaimoni äidiltä, eli anopilta. Hän kysyi, mistä tässä on kysymys, kun tyttö ei osaa muuta kuin itkeä. Sanoin, kyllä sinä sen tiedät, mistä on kysymys, ethän sinä muuten soittaisi. Annoin hänelle myös neuvon, millä voisi lopettaa tytön itkun, neuvoni oli, - kertokaa tytölle hyvä vitsi, niin itku muuttuu nauruksi, sillä vitsihän tämä meidän avioliittokin on-. Siihen rakastettava anoppi vastasi, jos näen sinut vielä joskus, niin saat kirveen otsaasi, vastasin siihen, kannatko aina kirvestä käsilaukussa ja katkaisin puhelun.
Mutta eipä se ollutkaan vielä siinä
Hyppään tässä nyt muutamia vuosia eteenpäin. Sillä se ensimmäinen avioliitto ei ollutkaan vielä taputeltu, koska olimme vuosia myöhemmin taas yhdessä exsän kanssa avioerokäräjillä. Hänen uusi aviomiehensä syytti häntä huorinteosta ja haki avioeroa, ja avioero myönnettiin heille. Olin todistajana tässä avioero oikeudessa, koska exän huorinteko tapahtui minun kanssa. Tapaus oli tällainen. Olin exsän kotikylän ravintolassa käymässä, erään nykyisin hyvin tunnetun artistin kanssa. Sinne ravintolaan mennessä piipahdin katsomassa poikani basso jossa oli häikkää, nyt kun exsä tiesi missä olin, niin hän tuli sinne myös sinne, hänen miehensä oli autokaupoilla Hesassa ja tulee vasta parin päivän päästä. Kaverini, tämä artisti läksi sitten omalla kyydillä kotia, noin 100 km päähän, mutta minä jäin kylälle, ja menin exsän luokse yöksi, siihen taloon joka oli alun perin rakennettu meille häälahjaksi. Exsän aviomies oli matkoilla, ja piti olla siellä vielä muutaman päivän. Mutta tulikin pahaksi onneksemme jo aamuyöllä kotiin ja näkin meidät nukkuvan vierekkäin, ja tietysti alasti koska temput tehtiin. Läksin silloin exsän pyynnöstä tienpäälle, koska hänen aviomies alkoi riehua, särki muun muassa oven ja huonekaluja. Minä kävelin paljain jaloin paikalliselle taksiasemalle, siellä ystävälliset taksimiehet antoivat minulle sukat jalkojeni lämmikkeeksi, jalkani oli aivan jäässä koska oli syksy ja lunta maassa. Sitten taksimies soitti sen kapakan vastaavalle, jossa olin ollut esiintymässä, tämä naisvastaava käski tuomaan minut hänen asunnolleen (mitään seksuaalista ei kuitenkaan asunnolla tapahtunut, koska tämä vastaava oli lesbo, olin ollut hänen kanssaan aikaisemmin pari kertaa samoilla jatkoilla ja yäg nähnyt hänen olevan lesbo). Seuraavana aamuna töihin mennessään exsä toi tavarani sinne asunnolle. Hän tiesi missä olin, koska vastaava oli aamuyöllä soittanut hänelle. Menin sitten taksiasemalle, kysymään mitä olen velkaa, vastaus oli että asia on hoidettu, luultavasti tämä ravintolan vastaava oli hoitanut asian. Seuraavaksi menin kukkakauppaan ja kysyin, onko ruusuja, kauppias näytti ruusut. En tiennyt paljoko niitä oli, mutta käskin viemään ne kaikki exsälle, ja lähettämään laskun minulle, annoin hänelle laskutustietoni. Mainittakoon että tämä kukkakauppias asui vuokralla siinä exsän talossa, alakertaan rakennetussa talonmiehen asunnossa. Kun olin hoidellut kylällä asiani kuntoon, niin matkasin sen jälkeen linja-autolla kotiini joka oli n.100 km päässä..
Minun silloinen vaimoni sai tietää tapauksesta, kukkakaupan lasku tultua ravintolaamme. Meillä oli silloisen vaimoni kanssa kolme omaa ravintolaa. Vaimoni tiesi sen, että olin todistajana ex:än avioerokäräjillä, syykin oli hänellä tiedossa, mutta ei me asiasta koskaan keskusteltu. Sellaista elämä on.... Joskus, ainakin silloin kun avioliitto ei enää voi hyvin, niin kuin meillä oli tilanne silloin.
Minulle tällainen "päällekkäisyys" oli tavallista, eikä se pahemmin haitannut menoa, oli vanha tapa, koska nuoresta pojasta lähtien oli monta tyttöä yhtä aikaa heilana. Tämä avioliitto oli nuoruuden "vahinko" pakkojuttu, koska tyttö pamahti paksuksi. Avioliitto ei ollut hyvä ratkaisu.
Kerron seuraavaksi tapahtumista toisen vaimon kanssa, meidän yhteisen alkutaipaleen alusta voi lukea tarinoista Vintillä ja Mosse sekä Helsinki jotka löytyy elämä sivulta.
TOINEN "LIITOS"
Kun oli saanut virallisen eron vaimostani, mitä kävin käräjöimässä Hesasta käsin kotikaupungissani. Tuleva vaimoni todisti, että olin tehnyt hänen kanssaan huorin. Se riitti ja avioeroon, jouduin tai paremminkin määrättiin maksamaan 5000 mk entiselle vaimolleni kivuista ja särystä, henkisiä ne ovat olleet. Olkoonpa mitä ovat, mutta en vielä tänäkään päivänä ole maksanut penniäkään siitä 5000 mk, miksi minun pitäisi maksaa siitä ettei avioliitto toiminut. Olin vapaamies, joten avioituminen uuden tyttöni kanssa oli mahdollista. Minä en avioliitto systeemistä tykännyt, mikä asia on tullutkin jo mainittua, kun en niistä touhuista tykännyt niin en mitään kosintaa suorittanut, kuten en silloinkaan kun menin ensimmäiseen avioliittoon. Koska avioliitto oli uuden tyttöni/naiseni toivelistalla ensimmäisenä, joten sovittiin että, pistäydytään joku ilta kappelilla, niin se asia on hoidettu. Olimme muuttaneet asumaan Roihuvuoreen, joten meidät vihittiin avioliittoon Roihuvuoren kappelissa, se oli torstai-iltana, töiden jälkeen klo 18.00. Vihkipastori oli radiopastori Nilla Outakoski, ja todistajina oli kaksi seurakunnan työntekijää. Pastori kysyi ennen vihkimistä, pitkän vai lyhyen kaavan mukaan. Sanoin, - mahdollisimman lyhyen -. Pastori vastasi siihen,- katsotaan nyt miten kauan jumala puhuttaa -. Tähän minä, - toivotaan ettei sillä olisi paljoa asiaa -, eikä sillä ollut. Vihkimisen jälkeen pastori kysyi, onko meillä mitään juhlatilaisuutta. Sanoin siihen että meinattiin käväistä herttua krouvissa ottamassa parit. Mutta on meillä puolikas pöytäviinapullo kämpillä, jos sopii niin käydä yhdessä parit huikat ottamassa. Ei se sopinut pastorille, joten menimme kahdestaan krouville. Seuraavana aamuna fasaanit antoi herätyksen kaakattamalla ikkunan alla. Tulivat hakemaan aamupalaa, olivat tottuneet siihen, että saavat aamupalan meiltä. Keitimme kahvit, jonka jälkeen lähdimme tuoreena mutta krapulaisena avioparina kävelemään E-instituutin rantasaunalle. Oli perjantai päivä, kumpikin piti töistä rokulia. Rantaan vievällä tiellä vastaan tuli silloinen SAK puheenjohtaja Niilo Hämäläinen, hän asui E-instituutin omistamassa Strömsin kartanossa, aivan siinä rantasaunan vieressä. Yllätys oli kova kun Niilo Hämäläinen tuli meitä kohti käsiojossa ja onnitteli, teidät on kuulemma vihitty eilen, hän sanoi. Me kiitettiin onnitteluista, ja juttelimme siinä vähän aikaa, muun muassa kauniista ilmasta. Sitten jatkoimme matkaa rantasaunalle ja Hämäläinen jonnekin, minnekä lie ollut menossa. Me ihmettelimme sitä, mistä SAK puheenjohtaja oli tietonsa saanut, ennen kaikkea ihmetytti ne onnittelut. Hämäläinen oli suuri herra, ja me tavallisia duunareita. Mistä hän tiesi että meidät oli vihitty edellisiltana. Muuta yhteistä meillä kun ei ollut, kuin että asuimme samalla tontilla, ja Elanto oli yhteinen työnantaja hänellä ja tuoreella vaimollani ...en tiedä mistä tiesi? Kultainen sormus oli hankittu vihkitilaisuutta varten, mutta ei pidemmäksi aikaa, eli siihen sen sormuksen taru päättyi. Heti seuraavalla viikolla, myin sen sormukset takaisin siihen liikkeeseen, josta olin sen ostanut, ei meillä ollut kihlasormuksiakaan. Eihän se sormus ole muuta kun esine/symboli. Ei niitä tarvita, sillä oikea avioliitto syntyy ja solmitaan rakkaudesta, sisällä sydämessä eikä millään sormuksilla. Eikä sellaista rakkautta tarvitse kirkonkirjoihin välttämättä laittaa, eikä sinetöidä suurilla häillä, sillä häät on vain teatteria. Minä en henkilökohtaisesti kannattanut enkä halunnut avioliittoa, saatikka häitä. Mutta kun tämä uusi tyttöni/naiseni vihjaili jatkuvaan, että voitaisiinko joku ilta krouville mennessä käydä tuolla kirkon sakastissa, joten suostuin siihen viimein. Tämäkin tapaus on jäänyt muistiin varmaankin Outakosken ja Hämäläisen takia, ei tässä muuten mielestäni mitään erikoista ollut, tavallinen torstai päivä melkein, Mietin tätä kirjottaessa mikä oli meidän hääpäivämme, sen muistan että se oli torstai ja syksyllä joko loka tai marraskuussa, mutta mitäpä sillä enää on väliä.
Tämän naisen kanssa tuli eräänlaista yhteistä taivalta 50 vuotta, kaksi yhteistä lasta ja kummallakin yksi lapsi ulkopuolelle avioliiton. Vaimoni nuorimman lapsen isä kuoli tuberkuloosin. Kävi hakemassa lapsen laitokselta ja kasvatin hänet omana lapsena. Erosimme välillä ja sitten taas uudestaan yhteen, ei kuitenkaan naimisiin. Näillä yhteen palaamiselle oli monenlaisia syitä. Yksi oli oli tällainen, kun muutimme erilleen niin lapset jäivät äidille, mutta ne otettiin häneltä pois, hänen huonon elämäntyylinsä takia (yleinen nainen)joka juoksenteli alasti pitkin kyliä ja lapset yksin kotona. Lasten takaisin saannin ehtona oli, että tulen takaisin "kotiin" huolehtimaan heistä. Asuin toisella paikkakunnalla, mutta muutin takaisin heidän kotiinsa. Sijaisvanhemmat eivät kuitenkaan tästä tykänneet, eivätkä oli halunneet antaa lapsia takaisin, joten he panivat hanttiin konsteja kaihtamatta (raha kysymys heille) ja vetosivat muun muassa lakiin. Joten pidimme palaverin, jossa oli mukana sosiaalihuollon puolelta lastenvalvoja ja johtaja, sijaisvanhemmat ja me, eli minä ja lastenäiti. Sijaisvanhemmat kärähtivät palaverissa valehtelusta (mies kun oli poliisi ja nainen kätilö), he kun luulivat että heitä uskotaan ja vetosivat joka asiassa suomen lakiin, mutta minä kyseenalaistin heidän laki tuntemuksensa. Koska olin ennen palaveriä opiskellut kirjastossa Suomen lakia ja nimen omaan lasten huostaanottoa ja muuta asiaan liittyvää. Kun sijaisvanhemmista mies (tämä poliisi) rupesi esitelmöimään meille Suomen laesta, niin sanoin että puhut palturi. No siinä vähän aikaa väiteltiin, kunnes sosiaalihuollon johtaja ratkaisi asian hakemalla lakikirjan. Hän etsi lakikirjasta kohdat josta väittelimme ja lukin ne. Voi niitä poliisin ja kätilön ilmeitä kun sosiaalihuollon johtaja sanoi minun olleen oikeassa. Samalla selvisi sekin, että poliisilla oli ihan oma lakinsa, eli hän oli sepittänyt kaiken, luotti varmaankin siihen ettei hänen sanomaansa poliisina kyseenalaisteta. Sosiaalihuolto päätti antaa lapset takaisin meille, ehtona oli se että minä asun myös siellä lasten kanssa. Kun asuimme toisella paikkakunnalla, ennen tätä äsken kerrottua tapausta niin sielläkin oli vastaavanlainen tapaus. Olin silloin vaimon ja lasten asunnolla, missä olin itsekin kirjoilla mutta en asunut siellä. Sinne tuli kaksi naista sosiaalihuollosta koska lastenvalvontaan oli tullut ilmoitus heitteelle jätetyistä lapsista, koska lapset on yksin kotona ja äiti (pumpattavana jossain). Sosiaalihuollon naiset tulivat hakemaan lapsia sijaispaikkaan, kun heille selvisi että minä olen lasten kanssa, niin asia raukesi siihen. Meidän avioliittonsa oli myrskyisä, ja suurelta osin sen pettämisen takia, mehän petimme toisiamme oikein olan takaa, eli vuoroin vieraissa, kun toinen petti, niin toinen kosti samalla mitalla, niin silloinhan ei kummallakaan ollut "napisemista".
Väkivaltaa suhteessa ei ollut missään muodossa, no ehkä jonkun verran henkistä vaimon taholta, mutta fyysistä ei koskaan. Vaikka minua pidettiin "vaimon hakkaajana", mikä oli valhetta. Tämä tällainen käsitys ihmiselle oli, koska vaimoni kertoi heille niin. Kuten olen kertonut, vaimoni meni menojaan, jotkut fiksuimmat ihmiset kysyivät häneltä miksi? Vaimoni kertoi heille, ettei voinut olla kotona koska minä hakkasin häntä, joten hänen oli lähdettävä pakoon. Tämä oli tällainen keksitty veruke, tavalla kuin lupa lähteä. Miten vaimo tällaisen jutun keksi. Se tapahtui näin. Asuimme Helsingissä, se oli avioliittomme alkuaikoja. Oli alku kesää ja meidän oli tarkoitus lähteä maalle kesälomalle. Oli perjantai ja viikonlopun aikana lähdemme lomille, se oli tarkoitus. Perjantai meni eikä vaimoa kuulunut töistä kotiin, ei lauantaina eikä sunnuntaina, silloin aloin hermostua, oliko tapahtunut jotain. Sitten maanantai aamuna soitettiin HYKS.tä, että täällä olisi potilas joka pääsisi pois, tuletteko hakemaan vai laitetaanko taksiin, sanoin, laittakaa taksiin. Vaimo tuli kotiin naama mustana ja sieraimet tuppoja täynnä. Kysyin mitä oli tapahtunut, mutta en saanut mitään järkevää vastausta, ja se jäin minulle mysteeriksi. Sanoin ettemme voi lähteä lomille ennen kuin naamasi on kunnossa. Mutta vaimo oli erimieltä, ja sanoi että lähdemme mahdollisimman pian, kyllä hän jotain tästä naamasta keksii, ja keksikin. Menimme vaimoni kotipaikalle, siellä kaikki päivitteli sitä naamaa, mutta vaimo ei selitellyt mitään, minun kuullen. Menin ulos istumaan liiterin edessä olevalle penkille, niin kohta anoppi siis vaimoni äiti tuli siihen ja alkoi haukkumaan minua, koska olin hakannut tyttärensä naaman huonoon kuntoon, yritin selitellä etten minä, mutta eihän sitä kukaan uskonut, ja näin minusta tuli vaimon hakkaaja. Kun vaimo huomasi sen tarinan uppoavan hyvin ihmisiin, niin hän alkoi käyttää sitä aina syynä reissuilleen, täytyi lähteä pakoon sitä hakkaajaa. Kysyin vaimolta miksi, niin hän sanoi, älä välitä pienistä, sinä tiedät totuuden. Niin tiesin mutta mitäs hyötyä siitä oli. Vaimo oli jo heti avioliiton alusta asti oikea super valehtelija ja saatanan kieronainen, häneen ei voinut yhtään luottaa, se luuli että uskon kaikki ne valheet ym kieroilut kautta-aikain, mutta kuitenkaan ne ei menneet mikään läpi, jos joku juttu on jäänyt minulle epäselväksi, niin olen ottanut siitä selvää muuta kautta, ja tiennyt totuuden, ja se siitä, minä tavallaan turruin tuohon. Joidenkin mielestä oli lempsu, mutta minulla oli lapset, en voinut heitä jättää yhden naisen (vaimon) takia. Niin kuin sanon, minulla on vain yksi elämä joten en tuhlata sitä johonkin tyhjänpäiväisiin väittelyihin ja riitoihin, jos jotain on tapahtunut niin on tapahtunut, ei sille enää mitään voi.
Kerronpa vielä pari tapausta tämän vaimoni tiimoilta. Hänellä oli tapa lähteä lomille maalle koti seudulleen ja syynkin minä tiesi, hänellä oli siellä vanhoja tuttavuuksia (miehiä) joiden luokse hän meni, minulle hän kertoi vain menevänsä lomalle lepäilemään. Joskus hän saattoi yllättäen lähteä tanssimaan esim jonnekin lavalle tai talolle. Meiltä oli vajaat kymmenen kilometriä kaupunkiin, mutta koskaan hän ei kyytiä pyytänyt, se kertoi sen, että hänellä oli kyyti odottamassa. Joskus saatoin kysyä jotain, niin vastaus oli, olet sairaanloisen mustasukkainen.
Kerran istui kuppilassa kaverini Reksin kanssa ja meidän pöytää tulla pölähti nuorimies, jota en tuntenut. Se oli jotain Reksi puolituttuja, he juttelivat siinä ja mies kertoi menevänsä kihloihin, ja morsiamen olevan ravintola xxxx,n omistaja xxxxxan. Reksi katsoi minua, vastasi siihen katseeseen hymyillen ja silmiä pyöritellen, sitten Reksi sanoi miehelle, tuossa istuu ravintola xxxx.n omistaja ja xxxxx.n mies ja nyökkäsi minuun päin. Nuori mies vilkaisi minua säikähtänyt ilme kasvoillaan, ja poistui ripeästi kuppilasta, ja se tilanne oli meistä vain huvittava, mutta voi mies parkaa.
Toinen tällainen "hupaisa" tilanne tuli kun olin ravintolan tiskin takana, eli työvuorossa, niin siihen tuli tuttu kaveri joka sanoi, sinun emäntäsi taitaa maata tuolla puistonrannassa alasti ja joku äijä könyää sen päällä. Sanoin, kiitos tiedosta ja läksi katsomaan mikä siellä on meneillään, kun pääsin rantaan niin näin siellä erään meidän ravintolan vakioasiakkaan jauhavan vaimoani, joten se oli nähty ja palasin töihin. Vaimo tuli sitten seuraavana päivänä kotiin ja kielsi tietenkin kaiken, höpö höpö sanoi vaan.
Näitä tällaisia vastaavia tapauksia on lukuisia. Hänen vauhtinsa kiihtyi niihin aikoihin kun meillä oli ne ravintolat, oli rahaa ja "huumeita", millä hankkia "nuoria kavereita". Vaimo käytti siihen aikaa suuria annoksia Xanor lääkettä, joka on suosittu huumaavalääke (reseptit kirjoitti eräs alkoholisoitunut lääkäri). Joten vaimoltani katosi se viimeinenkin järki sen lääkkeen voimasta, hän luuli olevansa Princessa ja minä oli kuulemma vain kateellinen pojille, kun kyselen. Jääköön ne muut tarinat kertomatta. eiköhän nuo jo kerro avioliittomme luonteen. Eli minä olin se vaimon hakkaaja, mustasukkainen ja kateellinen paskiainen. Meillä kun oli se kostonkierre, niin minä putosin kelkasta silloin kun vaimon vauhti kiihtyi, eli jäi paljon kostamatta, mutta sillä ei väliä.
Tämä vaimoni kuolla kupsahti keuhkoahtauma taustiin, kova tupakoitsija kun oli. Tytöt suunnittelivat papin kanssa hautajaisiin puhetta ja soittivat minulle, mitä minusta mainitaan siinä. Kielsin ehdottomasti mainitsemasta mitään minusta, mutta sitten annoin sen verran periksi, että etunimeni sai mainita muuta ei. Sillä avioliittommehan oli suurivitsi ja eihän hautajaisissa saa vitsejä siteerata, ja toisaalta se olisi ollut minua kohtaan suuri loukkaus, jos minusta olisi puhuttu siinä yhteydessä.
Nuorin tyttöni oli kertonut veljelleni, että isä surreen kovasti, mikä oli täyttä paskaa. Sillä en tuntenut enkä tunne minkäänlaista surua tai ikävää, vaan ainoastaan suurta helpotusta. Vaikka olimme hänen kuolemaansa asti ystäviä ja kävimme yhdessä sukulaisissa sekä minä hoidin hänen raha-asiansa ym vastaavat, ja tein vielä hänen perunkirjoituksen ikään kuin viimeisenä palveluna hänelle. Yhdessä ei kuitenkaan asuttu enää viimeisinä n,10 vuotena. Tämä oli karua kertomaa, niin oli elämäkin, mutta vain avioliittomme, talouspuoli oli hallinnassa.
TOINEN "LIITOS"
Kun oli saanut virallisen eron vaimostani, mitä kävin käräjöimässä Hesasta käsin kotikaupungissani. Tuleva vaimoni todisti, että olin tehnyt hänen kanssaan huorin. Se riitti ja avioeroon, jouduin tai paremminkin määrättiin maksamaan 5000 mk entiselle vaimolleni kivuista ja särystä, henkisiä ne ovat olleet. Olkoonpa mitä ovat, mutta en vielä tänäkään päivänä ole maksanut penniäkään siitä 5000 mk, miksi minun pitäisi maksaa siitä ettei avioliitto toiminut. Olin vapaamies, joten avioituminen uuden tyttöni kanssa oli mahdollista. Minä en avioliitto systeemistä tykännyt, mikä asia on tullutkin jo mainittua, kun en niistä touhuista tykännyt niin en mitään kosintaa suorittanut, kuten en silloinkaan kun menin ensimmäiseen avioliittoon. Koska avioliitto oli uuden tyttöni/naiseni toivelistalla ensimmäisenä, joten sovittiin että, pistäydytään joku ilta kappelilla, niin se asia on hoidettu. Olimme muuttaneet asumaan Roihuvuoreen, joten meidät vihittiin avioliittoon Roihuvuoren kappelissa, se oli torstai-iltana, töiden jälkeen klo 18.00. Vihkipastori oli radiopastori Nilla Outakoski, ja todistajina oli kaksi seurakunnan työntekijää. Pastori kysyi ennen vihkimistä, pitkän vai lyhyen kaavan mukaan. Sanoin, - mahdollisimman lyhyen -. Pastori vastasi siihen,- katsotaan nyt miten kauan jumala puhuttaa -. Tähän minä, - toivotaan ettei sillä olisi paljoa asiaa -, eikä sillä ollut. Vihkimisen jälkeen pastori kysyi, onko meillä mitään juhlatilaisuutta. Sanoin siihen että meinattiin käväistä herttua krouvissa ottamassa parit. Mutta on meillä puolikas pöytäviinapullo kämpillä, jos sopii niin käydä yhdessä parit huikat ottamassa. Ei se sopinut pastorille, joten menimme kahdestaan krouville. Seuraavana aamuna fasaanit antoi herätyksen kaakattamalla ikkunan alla. Tulivat hakemaan aamupalaa, olivat tottuneet siihen, että saavat aamupalan meiltä. Keitimme kahvit, jonka jälkeen lähdimme tuoreena mutta krapulaisena avioparina kävelemään E-instituutin rantasaunalle. Oli perjantai päivä, kumpikin piti töistä rokulia. Rantaan vievällä tiellä vastaan tuli silloinen SAK puheenjohtaja Niilo Hämäläinen, hän asui E-instituutin omistamassa Strömsin kartanossa, aivan siinä rantasaunan vieressä. Yllätys oli kova kun Niilo Hämäläinen tuli meitä kohti käsiojossa ja onnitteli, teidät on kuulemma vihitty eilen, hän sanoi. Me kiitettiin onnitteluista, ja juttelimme siinä vähän aikaa, muun muassa kauniista ilmasta. Sitten jatkoimme matkaa rantasaunalle ja Hämäläinen jonnekin, minnekä lie ollut menossa. Me ihmettelimme sitä, mistä SAK puheenjohtaja oli tietonsa saanut, ennen kaikkea ihmetytti ne onnittelut. Hämäläinen oli suuri herra, ja me tavallisia duunareita. Mistä hän tiesi että meidät oli vihitty edellisiltana. Muuta yhteistä meillä kun ei ollut, kuin että asuimme samalla tontilla, ja Elanto oli yhteinen työnantaja hänellä ja tuoreella vaimollani ...en tiedä mistä tiesi? Kultainen sormus oli hankittu vihkitilaisuutta varten, mutta ei pidemmäksi aikaa, eli siihen sen sormuksen taru päättyi. Heti seuraavalla viikolla, myin sen sormukset takaisin siihen liikkeeseen, josta olin sen ostanut, ei meillä ollut kihlasormuksiakaan. Eihän se sormus ole muuta kun esine/symboli. Ei niitä tarvita, sillä oikea avioliitto syntyy ja solmitaan rakkaudesta, sisällä sydämessä eikä millään sormuksilla. Eikä sellaista rakkautta tarvitse kirkonkirjoihin välttämättä laittaa, eikä sinetöidä suurilla häillä, sillä häät on vain teatteria. Minä en henkilökohtaisesti kannattanut enkä halunnut avioliittoa, saatikka häitä. Mutta kun tämä uusi tyttöni/naiseni vihjaili jatkuvaan, että voitaisiinko joku ilta krouville mennessä käydä tuolla kirkon sakastissa, joten suostuin siihen viimein. Tämäkin tapaus on jäänyt muistiin varmaankin Outakosken ja Hämäläisen takia, ei tässä muuten mielestäni mitään erikoista ollut, tavallinen torstai päivä melkein, Mietin tätä kirjottaessa mikä oli meidän hääpäivämme, sen muistan että se oli torstai ja syksyllä joko loka tai marraskuussa, mutta mitäpä sillä enää on väliä.
Tämän naisen kanssa tuli eräänlaista yhteistä taivalta 50 vuotta, kaksi yhteistä lasta ja kummallakin yksi lapsi ulkopuolelle avioliiton. Vaimoni nuorimman lapsen isä kuoli tuberkuloosin. Kävi hakemassa lapsen laitokselta ja kasvatin hänet omana lapsena. Erosimme välillä ja sitten taas uudestaan yhteen, ei kuitenkaan naimisiin. Näillä yhteen palaamiselle oli monenlaisia syitä. Yksi oli oli tällainen, kun muutimme erilleen niin lapset jäivät äidille, mutta ne otettiin häneltä pois, hänen huonon elämäntyylinsä takia (yleinen nainen)joka juoksenteli alasti pitkin kyliä ja lapset yksin kotona. Lasten takaisin saannin ehtona oli, että tulen takaisin "kotiin" huolehtimaan heistä. Asuin toisella paikkakunnalla, mutta muutin takaisin heidän kotiinsa. Sijaisvanhemmat eivät kuitenkaan tästä tykänneet, eivätkä oli halunneet antaa lapsia takaisin, joten he panivat hanttiin konsteja kaihtamatta (raha kysymys heille) ja vetosivat muun muassa lakiin. Joten pidimme palaverin, jossa oli mukana sosiaalihuollon puolelta lastenvalvoja ja johtaja, sijaisvanhemmat ja me, eli minä ja lastenäiti. Sijaisvanhemmat kärähtivät palaverissa valehtelusta (mies kun oli poliisi ja nainen kätilö), he kun luulivat että heitä uskotaan ja vetosivat joka asiassa suomen lakiin, mutta minä kyseenalaistin heidän laki tuntemuksensa. Koska olin ennen palaveriä opiskellut kirjastossa Suomen lakia ja nimen omaan lasten huostaanottoa ja muuta asiaan liittyvää. Kun sijaisvanhemmista mies (tämä poliisi) rupesi esitelmöimään meille Suomen laesta, niin sanoin että puhut palturi. No siinä vähän aikaa väiteltiin, kunnes sosiaalihuollon johtaja ratkaisi asian hakemalla lakikirjan. Hän etsi lakikirjasta kohdat josta väittelimme ja lukin ne. Voi niitä poliisin ja kätilön ilmeitä kun sosiaalihuollon johtaja sanoi minun olleen oikeassa. Samalla selvisi sekin, että poliisilla oli ihan oma lakinsa, eli hän oli sepittänyt kaiken, luotti varmaankin siihen ettei hänen sanomaansa poliisina kyseenalaisteta. Sosiaalihuolto päätti antaa lapset takaisin meille, ehtona oli se että minä asun myös siellä lasten kanssa. Kun asuimme toisella paikkakunnalla, ennen tätä äsken kerrottua tapausta niin sielläkin oli vastaavanlainen tapaus. Olin silloin vaimon ja lasten asunnolla, missä olin itsekin kirjoilla mutta en asunut siellä. Sinne tuli kaksi naista sosiaalihuollosta koska lastenvalvontaan oli tullut ilmoitus heitteelle jätetyistä lapsista, koska lapset on yksin kotona ja äiti (pumpattavana jossain). Sosiaalihuollon naiset tulivat hakemaan lapsia sijaispaikkaan, kun heille selvisi että minä olen lasten kanssa, niin asia raukesi siihen. Meidän avioliittonsa oli myrskyisä, ja suurelta osin sen pettämisen takia, mehän petimme toisiamme oikein olan takaa, eli vuoroin vieraissa, kun toinen petti, niin toinen kosti samalla mitalla, niin silloinhan ei kummallakaan ollut "napisemista".
Väkivaltaa suhteessa ei ollut missään muodossa, no ehkä jonkun verran henkistä vaimon taholta, mutta fyysistä ei koskaan. Vaikka minua pidettiin "vaimon hakkaajana", mikä oli valhetta. Tämä tällainen käsitys ihmiselle oli, koska vaimoni kertoi heille niin. Kuten olen kertonut, vaimoni meni menojaan, jotkut fiksuimmat ihmiset kysyivät häneltä miksi? Vaimoni kertoi heille, ettei voinut olla kotona koska minä hakkasin häntä, joten hänen oli lähdettävä pakoon. Tämä oli tällainen keksitty veruke, tavalla kuin lupa lähteä. Miten vaimo tällaisen jutun keksi. Se tapahtui näin. Asuimme Helsingissä, se oli avioliittomme alkuaikoja. Oli alku kesää ja meidän oli tarkoitus lähteä maalle kesälomalle. Oli perjantai ja viikonlopun aikana lähdemme lomille, se oli tarkoitus. Perjantai meni eikä vaimoa kuulunut töistä kotiin, ei lauantaina eikä sunnuntaina, silloin aloin hermostua, oliko tapahtunut jotain. Sitten maanantai aamuna soitettiin HYKS.tä, että täällä olisi potilas joka pääsisi pois, tuletteko hakemaan vai laitetaanko taksiin, sanoin, laittakaa taksiin. Vaimo tuli kotiin naama mustana ja sieraimet tuppoja täynnä. Kysyin mitä oli tapahtunut, mutta en saanut mitään järkevää vastausta, ja se jäin minulle mysteeriksi. Sanoin ettemme voi lähteä lomille ennen kuin naamasi on kunnossa. Mutta vaimo oli erimieltä, ja sanoi että lähdemme mahdollisimman pian, kyllä hän jotain tästä naamasta keksii, ja keksikin. Menimme vaimoni kotipaikalle, siellä kaikki päivitteli sitä naamaa, mutta vaimo ei selitellyt mitään, minun kuullen. Menin ulos istumaan liiterin edessä olevalle penkille, niin kohta anoppi siis vaimoni äiti tuli siihen ja alkoi haukkumaan minua, koska olin hakannut tyttärensä naaman huonoon kuntoon, yritin selitellä etten minä, mutta eihän sitä kukaan uskonut, ja näin minusta tuli vaimon hakkaaja. Kun vaimo huomasi sen tarinan uppoavan hyvin ihmisiin, niin hän alkoi käyttää sitä aina syynä reissuilleen, täytyi lähteä pakoon sitä hakkaajaa. Kysyin vaimolta miksi, niin hän sanoi, älä välitä pienistä, sinä tiedät totuuden. Niin tiesin mutta mitäs hyötyä siitä oli. Vaimo oli jo heti avioliiton alusta asti oikea super valehtelija ja saatanan kieronainen, häneen ei voinut yhtään luottaa, se luuli että uskon kaikki ne valheet ym kieroilut kautta-aikain, mutta kuitenkaan ne ei menneet mikään läpi, jos joku juttu on jäänyt minulle epäselväksi, niin olen ottanut siitä selvää muuta kautta, ja tiennyt totuuden, ja se siitä, minä tavallaan turruin tuohon. Joidenkin mielestä oli lempsu, mutta minulla oli lapset, en voinut heitä jättää yhden naisen (vaimon) takia. Niin kuin sanon, minulla on vain yksi elämä joten en tuhlata sitä johonkin tyhjänpäiväisiin väittelyihin ja riitoihin, jos jotain on tapahtunut niin on tapahtunut, ei sille enää mitään voi.
Kerronpa vielä pari tapausta tämän vaimoni tiimoilta. Hänellä oli tapa lähteä lomille maalle koti seudulleen ja syynkin minä tiesi, hänellä oli siellä vanhoja tuttavuuksia (miehiä) joiden luokse hän meni, minulle hän kertoi vain menevänsä lomalle lepäilemään. Joskus hän saattoi yllättäen lähteä tanssimaan esim jonnekin lavalle tai talolle. Meiltä oli vajaat kymmenen kilometriä kaupunkiin, mutta koskaan hän ei kyytiä pyytänyt, se kertoi sen, että hänellä oli kyyti odottamassa. Joskus saatoin kysyä jotain, niin vastaus oli, olet sairaanloisen mustasukkainen.
Kerran istui kuppilassa kaverini Reksin kanssa ja meidän pöytää tulla pölähti nuorimies, jota en tuntenut. Se oli jotain Reksi puolituttuja, he juttelivat siinä ja mies kertoi menevänsä kihloihin, ja morsiamen olevan ravintola xxxx,n omistaja xxxxxan. Reksi katsoi minua, vastasi siihen katseeseen hymyillen ja silmiä pyöritellen, sitten Reksi sanoi miehelle, tuossa istuu ravintola xxxx.n omistaja ja xxxxx.n mies ja nyökkäsi minuun päin. Nuori mies vilkaisi minua säikähtänyt ilme kasvoillaan, ja poistui ripeästi kuppilasta, ja se tilanne oli meistä vain huvittava, mutta voi mies parkaa.
Toinen tällainen "hupaisa" tilanne tuli kun olin ravintolan tiskin takana, eli työvuorossa, niin siihen tuli tuttu kaveri joka sanoi, sinun emäntäsi taitaa maata tuolla puistonrannassa alasti ja joku äijä könyää sen päällä. Sanoin, kiitos tiedosta ja läksi katsomaan mikä siellä on meneillään, kun pääsin rantaan niin näin siellä erään meidän ravintolan vakioasiakkaan jauhavan vaimoani, joten se oli nähty ja palasin töihin. Vaimo tuli sitten seuraavana päivänä kotiin ja kielsi tietenkin kaiken, höpö höpö sanoi vaan.
Näitä tällaisia vastaavia tapauksia on lukuisia. Hänen vauhtinsa kiihtyi niihin aikoihin kun meillä oli ne ravintolat, oli rahaa ja "huumeita", millä hankkia "nuoria kavereita". Vaimo käytti siihen aikaa suuria annoksia Xanor lääkettä, joka on suosittu huumaavalääke (reseptit kirjoitti eräs alkoholisoitunut lääkäri). Joten vaimoltani katosi se viimeinenkin järki sen lääkkeen voimasta, hän luuli olevansa Princessa ja minä oli kuulemma vain kateellinen pojille, kun kyselen. Jääköön ne muut tarinat kertomatta. eiköhän nuo jo kerro avioliittomme luonteen. Eli minä olin se vaimon hakkaaja, mustasukkainen ja kateellinen paskiainen. Meillä kun oli se kostonkierre, niin minä putosin kelkasta silloin kun vaimon vauhti kiihtyi, eli jäi paljon kostamatta, mutta sillä ei väliä.
Tämä vaimoni kuolla kupsahti keuhkoahtauma taustiin, kova tupakoitsija kun oli. Tytöt suunnittelivat papin kanssa hautajaisiin puhetta ja soittivat minulle, mitä minusta mainitaan siinä. Kielsin ehdottomasti mainitsemasta mitään minusta, mutta sitten annoin sen verran periksi, että etunimeni sai mainita muuta ei. Sillä avioliittommehan oli suurivitsi ja eihän hautajaisissa saa vitsejä siteerata, ja toisaalta se olisi ollut minua kohtaan suuri loukkaus, jos minusta olisi puhuttu siinä yhteydessä.
Nuorin tyttöni oli kertonut veljelleni, että isä surreen kovasti, mikä oli täyttä paskaa. Sillä en tuntenut enkä tunne minkäänlaista surua tai ikävää, vaan ainoastaan suurta helpotusta. Vaikka olimme hänen kuolemaansa asti ystäviä ja kävimme yhdessä sukulaisissa sekä minä hoidin hänen raha-asiansa ym vastaavat, ja tein vielä hänen perunkirjoituksen ikään kuin viimeisenä palveluna hänelle. Yhdessä ei kuitenkaan asuttu enää viimeisinä n,10 vuotena. Tämä oli karua kertomaa, niin oli elämäkin, mutta vain avioliittomme, talouspuoli oli hallinnassa.
POHDITAANPA VÄHÄN AVIOLIITTOA.
Mikä on häitten merkitys, miksi häät, eikö riitä että parit ja nimenomaan mies ja nainen, sekasikiöt ei ole tervettä parisuhdetta, ja tarkoitan tällä samaa sukupuolta olevia. Niin siis eikö nämä yhteiselämää suunnittelevat terveet parit, voisi käydä yhdessä vaikka juhannusjuhlilla tai vaikkapa joulujuhlan aikaan ottamassa kuppia. Tai jopa repäistä oikein kunnolla, ja mennä vaikkapa kaveriporukan kanssa kapakkaan, ja vetää siellä oikein kunnon kännit. Hilpeänä mennä sitten jo etukäteen varattuun hotellihuoneeseen, ja siellä ryhtyä naimaan oikein kunnolla, yhteisen taipaleen alkamisen kunniaksi. Sinne hotellihuoneeseen ei tietenkään kaveriporukka oteta mukaan?? Tämä tallainen "hääseremonia", eikös se riittiäsi. Eli miksi pitää järjestää jotkut häät, ja lisäksi se avioliittokin on aivan turha "systeemi". Yhdessä voi olla ja asustella ilman avioliittokin No tietysti siinä tapauksessa voi avioliittoa ajatella, jos ei luota toiseen, vaan haluaa kirjallisen todistuksen, että omistaa hänet. Miksi muutenkaan valita avioliitto, kun on parempikin vaihtoehto, eli tämä avoliitto, ja mikä parasta siihen riittää aito rakkaus, ja se kestää. Jos ei kestä niin se on sitten moro, eikä siihen muuta tarvitakaan. Olen monesti ihmetellyt näitä häitä ja näitä avioliittoja, Nimenomaan silloin kun tuttavia on ryhtynyt tähän pelleilyyn. He kaikki ovat täysin järkeviltä ihmisiltä vaikuttaneet, ehkä jotkut hieman "nynnyjä". Sitten he yhtäkkiä ilmoittavat menevänsä naimisiin ja järjestävänsä häät, niin ensimmäinen ajatus on ollut, ei perhana, missä järki. Minutkin on näihin häihin kutsuttu, mutta en ole koskaan mennyt. Teatterista tykkään ja käyn paljon teatterissa, mutta tällainen hääteatteri ei kiinnosta. Häät joissa juhlitaan "satu olennolta", eli jumalalta saatua omistusoikeutta toiseen ihmiseen. Ihmettelen etenkin sitä miten monet suomalaiset miehetkin, nämä suomalaiset jurrikat innostuvat häistä. He kai ajattelevat sielun syövereissään, että häät on kauppa tilaisuus. Missä heille luovutetaan laillinen omistusoikeus reikään, tai oikeammin sitä ympäröivään lihaan. Joskus saattaa kaupassa tulla mukana myöskin lisä bonuksena muutama kilo läskiä. Tai jos oikein huonosti käy niin saat vain nahkaa ja luita ja sisäelimiä. Entä nämä kirkossa myytävät naiset, niitä minä säälin. Mutta ainoastaan siinä tapauksessa että naisella oli elämää, ennen tätä kauppatapahtumaa ja nyt hän menettää sen ja pilaa elämänsä. Ne naiset joille tämä "kauppa tilaisuus" on elämän ainoa mahdollisuus saada mies, ja miksei myös takakamarin pojille ainoa mahdollisuus saada nainen, niin tietysti siinä tapauksessa se täytyy äkkiä "kahlita" itselleen tallaisessa "kauppa tilaisuudessa" ettei se vain pääse karkaamaan, heille se voi olla hyväkin tällainen kauppa.
Onneksi, siis kenen onneksi, no etenkin näitten yhteiselämää suunnittelevien ja kenties avioliittoa yhtenä vaihtoehtona ajattelevien parien onneksi, tämä häät ja avioliitto hömpötys on nykyaikana jo jäämässä pois, ja ei enää vakavasti otettava vaihtoehto. Nykyään nuoriso tyytyy järkevästi vai asumaan yhdessä, sehän on kaikin puolin paras sekä helpoin ja edullisin ratkaisu yhteiselämälle. Niin kauan kuin sitä yhteiselämää sitten on. Lisäksi tallaisessa "asumisliitossa" ei ole sitä avioeron tuomaa tuskaa eikä paskaa.. Elinikäiset avioliitot, kuten myös avoliitot ovat nekin menneisyyttä. Miksi roikkua toisessa jo ei enää ole "kipinää". Se kipinä voi löytyä toisaalta, ja auvoisa sekä onnellinen yhteiselämä jatkuu uuden kumppanin kanssa. Meillä on vai yksi elämä, ei pilata sitä. Tässä tuli minun mielipiteeni avioliitosta, ja uskon ettei nämä mielipiteeni avioliitos saa kovin suurta kannatusta, ainakaan nykyaikoina, jos nyt koskaan.
Mikä on häitten merkitys, miksi häät, eikö riitä että parit ja nimenomaan mies ja nainen, sekasikiöt ei ole tervettä parisuhdetta, ja tarkoitan tällä samaa sukupuolta olevia. Niin siis eikö nämä yhteiselämää suunnittelevat terveet parit, voisi käydä yhdessä vaikka juhannusjuhlilla tai vaikkapa joulujuhlan aikaan ottamassa kuppia. Tai jopa repäistä oikein kunnolla, ja mennä vaikkapa kaveriporukan kanssa kapakkaan, ja vetää siellä oikein kunnon kännit. Hilpeänä mennä sitten jo etukäteen varattuun hotellihuoneeseen, ja siellä ryhtyä naimaan oikein kunnolla, yhteisen taipaleen alkamisen kunniaksi. Sinne hotellihuoneeseen ei tietenkään kaveriporukka oteta mukaan?? Tämä tallainen "hääseremonia", eikös se riittiäsi. Eli miksi pitää järjestää jotkut häät, ja lisäksi se avioliittokin on aivan turha "systeemi". Yhdessä voi olla ja asustella ilman avioliittokin No tietysti siinä tapauksessa voi avioliittoa ajatella, jos ei luota toiseen, vaan haluaa kirjallisen todistuksen, että omistaa hänet. Miksi muutenkaan valita avioliitto, kun on parempikin vaihtoehto, eli tämä avoliitto, ja mikä parasta siihen riittää aito rakkaus, ja se kestää. Jos ei kestä niin se on sitten moro, eikä siihen muuta tarvitakaan. Olen monesti ihmetellyt näitä häitä ja näitä avioliittoja, Nimenomaan silloin kun tuttavia on ryhtynyt tähän pelleilyyn. He kaikki ovat täysin järkeviltä ihmisiltä vaikuttaneet, ehkä jotkut hieman "nynnyjä". Sitten he yhtäkkiä ilmoittavat menevänsä naimisiin ja järjestävänsä häät, niin ensimmäinen ajatus on ollut, ei perhana, missä järki. Minutkin on näihin häihin kutsuttu, mutta en ole koskaan mennyt. Teatterista tykkään ja käyn paljon teatterissa, mutta tällainen hääteatteri ei kiinnosta. Häät joissa juhlitaan "satu olennolta", eli jumalalta saatua omistusoikeutta toiseen ihmiseen. Ihmettelen etenkin sitä miten monet suomalaiset miehetkin, nämä suomalaiset jurrikat innostuvat häistä. He kai ajattelevat sielun syövereissään, että häät on kauppa tilaisuus. Missä heille luovutetaan laillinen omistusoikeus reikään, tai oikeammin sitä ympäröivään lihaan. Joskus saattaa kaupassa tulla mukana myöskin lisä bonuksena muutama kilo läskiä. Tai jos oikein huonosti käy niin saat vain nahkaa ja luita ja sisäelimiä. Entä nämä kirkossa myytävät naiset, niitä minä säälin. Mutta ainoastaan siinä tapauksessa että naisella oli elämää, ennen tätä kauppatapahtumaa ja nyt hän menettää sen ja pilaa elämänsä. Ne naiset joille tämä "kauppa tilaisuus" on elämän ainoa mahdollisuus saada mies, ja miksei myös takakamarin pojille ainoa mahdollisuus saada nainen, niin tietysti siinä tapauksessa se täytyy äkkiä "kahlita" itselleen tallaisessa "kauppa tilaisuudessa" ettei se vain pääse karkaamaan, heille se voi olla hyväkin tällainen kauppa.
Onneksi, siis kenen onneksi, no etenkin näitten yhteiselämää suunnittelevien ja kenties avioliittoa yhtenä vaihtoehtona ajattelevien parien onneksi, tämä häät ja avioliitto hömpötys on nykyaikana jo jäämässä pois, ja ei enää vakavasti otettava vaihtoehto. Nykyään nuoriso tyytyy järkevästi vai asumaan yhdessä, sehän on kaikin puolin paras sekä helpoin ja edullisin ratkaisu yhteiselämälle. Niin kauan kuin sitä yhteiselämää sitten on. Lisäksi tallaisessa "asumisliitossa" ei ole sitä avioeron tuomaa tuskaa eikä paskaa.. Elinikäiset avioliitot, kuten myös avoliitot ovat nekin menneisyyttä. Miksi roikkua toisessa jo ei enää ole "kipinää". Se kipinä voi löytyä toisaalta, ja auvoisa sekä onnellinen yhteiselämä jatkuu uuden kumppanin kanssa. Meillä on vai yksi elämä, ei pilata sitä. Tässä tuli minun mielipiteeni avioliitosta, ja uskon ettei nämä mielipiteeni avioliitos saa kovin suurta kannatusta, ainakaan nykyaikoina, jos nyt koskaan.